Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kardemummajoulu

Kardemummajoulu

Kahvila Koivun joulu on odotusta täynnä. Pyhävirran kylässä kahvila Koivu valmistautuu jouluun lumen ja kovien pakkasten keskellä. Krisse ja Tommi liimaavat paperitonttuja kotinsa ikkunoihin ja suunnittelevat kevättä ja uutta elämänvaihetta. Krisselle tuleva muutos on paitsi onnellinen myös kipeä, etenkin kun tuntuu, etteivät kaikki hänen perheestään jaa hänen onneaan.Joulu tuo Pyhävirralle joukon vanhoja tuttuja ja paljon uusia suunnitelmia. Kunnan yhteistyökuvioiden myötä Pyhävirralle saapuu myös ihmisiä, joista osa aikoo löytää voimaeläimensä maaseudun rauhasta. Hääsuunnitelmat Krissen lähipiirissä sieppaavat koko kylän mukaansa, mutta miten käy, kun lumi ja pakkanen ovat sekoittaa tärkeän päivän?Kun jouluaattoaamuna riisipuuro hautuu hellalla ja kardemumman tuoksu leijailee keittiöstä, on aika selvittää, voiko joulussa todella olla taikaa.Kardemummajoulu on kuusentuoksuinen hyvän mielen joulukirja. Teos päättää suuren suosion saavuttaneen Kahvila Koivu -sarjan. Kirjasarjan aloitti Korvapuustikesä vuonna 2022.Maija Kajanto on kirjailija ja viestinnän ammattilainen, joka ei osaa keittää riisipuuroa. Kardemummajoulu on hänen kahdeksas kirjansa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kajanto, Maija, kirjoittaja.
Muut tekijät

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Kardemummajoulu.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia (Helsinki )
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Sarja Kahvila Koivu -sarja, [5
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]. 265 s. 978-951-0-50880-0.
Asiasanat elämänmuutokset ihmissuhteet joulu joulukertomukset joulunodotus kahvilat kaunokirjallisuus koti kylät maaseutu Pyhävirta (fiktiivinen paikka) rakkausromaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus toiveet viihdekirjallisuus vilu