Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Rafael

Rafael

Pelkoa kaupungin kaduilla Christian Rönnbackan huippusuositun Hautalehto-sarjan kahdennessatoista osassa Rafael nuoret rikolliset terrorisoivat Porvoota. Nuorisoon kohdistuva katuryöstöjen aalto on levinnyt pääkaupunkiseudulta Porvooseen. Ryöstäjiä vastustelevat pahoinpidellään niin, ettei kukaan uskalla avata suutaan, ja poliisi vaikuttaa tilanteessa täysin kädettömältä.Kuusitoistavuotias Sebastian on yksi ryöstäjien kohteeksi ja silmätikuksi joutuneista. Vastikään kaupunkiin muuttaneella nuorella ei ole kavereita, ja hänen pitää pärjätä yksin, kunnes eräänä päivänä keskelle väkivaltatilannetta ilmestyy tuntematon avuntarjoaja.Porvoon poliisi pääsee lopulta puuttumaan peliin, kun metsiköstä löytyy puuhun köytetty ruumis. Komisario Hautalehdon tutkimusryhmälle tulee piinaava paine päästä nopeasti tappajan jäljille tuhoisassa koston kierteessä, joka uhkaa kahmaista nuoren toisensa jälkeen kuolemaan. Christian Rönnbacka (s. 1969) on poliisitaustainen kirjailija ja seikkailija. Luonnon rauhassa viihtyvä Rönnbacka toimii myös tislaamon osakkaana. Suositut Hautalehto-dekkarit ovat löytäneet jännityksennälkäisen yleisönsä, ja äänikirjojen kuuntelijat ovat valinneet Rönnbackan BookBeatin vuoden kotimaiseksi dekkaristiksi useampana vuotena. Hautalehto-kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja, jonka toinen tuotantokausi Hautalehto: Rakennus 31 alkoi helmikuussa 2024. Lisäksi Rönnbacka kirjoittaa Henna Björk -dekkarisarjaa, jossa sukelletaan kansainvälisen rikollisuuden syövereihin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Rönnbacka, Christian, kirjoittaja.
Muut tekijät

Bazar Kustannus, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Rafael.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Sarja Hautalehto, 12
Huomautukset Kirjoittaja: Christian Rönnbacka.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Bazar [2024]. 399 s. 978-952-403-448-7.
Asiasanat dek jengit jännityskirjallisuus katuväkivalta kaunokirjallisuus koti nuoret nuorisorikollisuus poliisikirjallisuus Porvoo rikoskirjallisuus rikostutkijat romaanit suomenkielinen kirjallisuus