Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Evan neljä elämää

Evan neljä elämää

Katja Kärjen Evan neljä elämää on vivahteikas elämäkertaromaani Eva Ryynäsestä, omaperäisestä kuvanveistäjästä, jonka puukko löysi kuvat puiden sisältä. Pikku Eeva saa puukosta haavan käteensä. Sisko näkee veren ja pelkää Eevan kuolevan, mutta äiti ehtii hätiin, sitoo haavan ja ottaa puukon kokonaan pois, ettei sattuisi lisää vahinkoja. Eeva halusi vain veistää, tehdä samanlaisia eläimiä kuin kotitilan renki, joka on vuollut Eevalle leluksi pienen puuhevosen. Veistokieltoon joutunut Eeva pyytää isää tekemään hevoselle parin, mutta isä sanoo, ettei osaa. Heti puukkoluvan saatuaan Eeva veistää eläimen itse, soman pulleavatsaisen hevosen, niin pienen, että se mahtuu tulitikkurasiaan. Vuosikymmeniä myöhemmin taiteilija Eva Ryynänen veistää kokonaisen kirkon. Evan neljä elämää kertoo vuosina 1915–2001 eläneestä Eva Ryynäsestä, joka kulki sitkeästi oman polkunsa lettipäisestä paimentytöstä Ateneumin opiskelijaksi ja maatilan emännästä menestyneeksi kuvanveistäjäksi arvostelijoiden terävistä kielistä huolimatta. Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Evan neljä elämää on hänen kolmas romaaninsa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kärki, Katja, kirjoittaja.
Lukija Tani Anni
Muut tekijät

Bazar Kustannus, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Evan neljä elämää.
Kesto 12 h 25 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (12 h 25 min)
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Bazar [2024]. 463 s. 978-952-376-627-3.
Asiasanat eläm elämäkertaromaanit emännät epäsovinnaisuus kaunokirjallisuus koti kuvanveisto kuvanveistäjät kuvataideoppilaitokset kylät lapsuus Lieksa maatilat opinnot puolisot puunveisto romaanit suomenkielinen kirjallisuus tait taiteilijaromaanit työparit Vieremä