Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri : ja muita kertomuksia meriltä

Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri : ja muita kertomuksia meriltä

Palkittu kirjailija luovii kertomuksissaan pitkin Itämerta ja elämän virtaa. Syksyllä 1981 Tuuri löi kättä veneenrakentajan kanssa. Kirjailija ei ollut juuri purjehtinut, mutta ihastuttuaan ystävänsä esittelemään puiseen purjeveneeseen hän oli päättänyt hankkia samanlaisen. Armeijassa saadut opit syöksyveneen ajamisesta auttaisivat alkuun. Haukaksi nimetty purjevene laskettiin vesille puoltatoista vuotta myöhemmin. Sittemmin Tuuri on purjehtinut Itämerellä ja sen lahdissa jo neljänkymmenen kesän ajan. Kirjassaan hän muistelee iloisia retkiä ja kertoo havaintoja vesiltä. Merituuli kuljettaa myös haikeuden sävyn, sillä moni purjehdustoveri on siirtynyt toiseen satamaan horisontin taa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Tuuri, Antti, kirjoittaja.
Lukija Rajalin Juhani
Muut tekijät

Otava, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri.
Kesto 4 h 49 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Kustannusosakeyhtiö Otava 2024 (Helsinki Book Garden 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (4 h 49 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Otava 2024. 233 s. 978-951-1-48544-5.
Asiasanat kert meri