Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Nelinkontin

Nelinkontin

Yhden naisen ällistyttävä ja riemastuttava kamppailu läpi menopaussin ryteikön kohti uudenlaista vapautta, seksuaalisuutta ja perhe-elämää. Mitä tapahtuu, kun Miranda July vie keski-iän kriisin syövereissä räpiköivän perheenäidin yksinäiselle road tripille halki Pohjois-Amerikan? Sen sijaan, että miehensä ja lapsensa taakseen jättävä performanssitaiteilija päätyisi suunnitelmiensa mukaan Los Angelesista New Yorkiin, hän päätyy jo kahdenkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen jonnekin aivan muualle. Alkunsa saa arvaamattomia käänteitä täynnä oleva, erotiikkaa ja suuria elämänoivalluksia sisältävä absurdi seikkailu, jonka jälkeen paluu entiseen elämään on mahdotonta. Nelinkontin on Miranda Julyn voimannäyte, häikäisevä kirjallinen ilotulitus, joka laajentaa lukijansa tajuntaa. Jo Julyn aiemmin suomennetut teokset Avokämmen (2016) ja Uimakoulu (2017) ovat ihmissuhteiden ja ihmisyyden kuvauksessa omaa hurjapäistä luokkaansa. Nelinkontin astuu vielä askeleen pidemmälle, sukeltaa pelottomasti läpi arkisen ja harmaan todellisuutemme pinnan ja näyttää mitä sen alta löytyy: jotakin hillitöntä ja kimaltelevaa, alati liikkeessä olevaa ja väsymättömästi uudistuvaa. Miranda July (s. 1974) on yhdysvaltalainen taiteilija, jonka monipuolinen tuotanto käsittää mm. kauno- ja tietokirjallisuutta, elokuvia (käsikirjoitus, ohjaaminen, näytteleminen), performansseja ja musiikkia. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Me And You And Everyone We Know (2005) voitti lukuisia palkintoja, mm. Cannesin elokuvajuhlien Caméra d’Or -palkinnon. Julylta on ilmestynyt aiemmin suomeksi kaksi teosta: Avokämmen (2016) ja Uimakoulu (2017). Molemmat teokset on suomentanut Hilkka Pekkanen. Alkuteos: All Fours.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä July, Miranda, kirjoittaja.
Muut tekijät

Pekkanen, Hilkka, kääntäjä,

Siltala, kustannusosakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos All fours.
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Celia 2024)
Ulkoasu elektroninen kirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2024]. 429 s. 978-952-388-273-7.
Asiasanat autofiktio avioero elämänmuutokset englanninkielinen kirjallisuus erot ihmissuhteet itsensä toteuttaminen kaunokirjallisuus keski-ikäiset käännökset matkat nais naiset nyky romaanit seksuaalisuus taiteilijat vaihdevuodet