Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Chevreusen vuodet

Chevreusen vuodet

Nobelistin aavemainen romaani luotaa ajan ja muistin arvoituksia. ”Ja koska menneisyyttä ei voisi elää uudelleen eikä oikaista, paras tapa tehdä haamut lopullisesti harmittomiksi ja pitää ne loitolla olisi muuntaa ne romaanihenkilöiksi.” Chevreusen vuodet kuvaa lapsuuden outojen tapahtumien pitkiä jälkimaininkeja. Parikymppinen Jean Bosmans kokee sarjan hermostuttavia yhteensattumia, joihin liittyy katoilevainen nainen, Jeanin oma lapsuudenkoti Chevreusessa ja joukko levottomuutta herättäviä hahmoja, jotka ovat kiinnostuneita hänen menneisyydestään. Jeanin kuulostellessa muistin kaikuja mennyt ja nykyhetki punoutuvat hetki hetkeltä lujemmin toisiinsa ja muodostavat lopulta verkon, joka kattaa puoli vuosisataa. Patrick Modiano syntyi Pariisissa heinäkuussa 1945. Hänen tuotantonsa käsittää romaanien lisäksi elokuvakäsikirjoituksia, laulunsanoituksia ja esseitä. Lukuisia ranskalaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia saaneen kirjailijan ura huipentui vuoden 2014 Nobelin kirjallisuuspalkintoon. Chevreusen vuodet (Chevreuse, 2021) on hänen 30. romaaninsa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Modiano, Patrick, kirjoittaja.
Lukija Mäkynen Timo
Muut tekijät

Toivanen, Lotta, kääntäjä,

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Chevreuse
Kesto 3 h 8 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (3 h 8 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2024]. 170 s. 978-951-0-49300-7.
Asiasanat aikatasot elämänkaari ihmissuhteet kaunokirjallisuus kirjailijat kirjoittaminen käännökset lapsuus menneisyys muistaminen muistot Pariisi psyk psykologiset romaanit ranskankielinen kirjallisuus romaanit salaisuudet unohtaminen