Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Esteiden edessä

Esteiden edessä

Samaistuttavan lämminhenkinen varhaisnuorten kirjasarja kertoo Vilman heppaelämästä – ratsastamisesta, kisahaaveista ja ystävistä tallilla. Tällä kertaa Vilman lempihevosen Tintin paluu tallille tuo mukanaan ilon lisäksi hämmennystä. Vilma on palannut tutulle Sumuahon ratsastuskoululle, mutta kaikki tuntuu olevan vähän solmussa. Paras ystävä Enni on ostanut Vilman entisen vuokrahevosen Kapun, ja nyt Vilma on taas pelkkä tuntiratsastaja. Lisäksi Ennin poikakaveri Miro on edelleen vähän liian ihana myös Vilman mielestä. Onneksi Vilma sentään saa syntymäpäivälahjaksi lisää ratsastustunteja ja pääsee esteryhmään. Ehkä kisahaaveista tulee sittenkin totta! Vilman lisäksi Sumuahoon on palannut myös Tintti, Vilman vanha lempihevonen. Tintin uusi omistaja Karoliina ei kuitenkaan tunnu haluavan Vilman apua, ja Vilma huomaa ikävöivänsä Tinttiä melkein yhtä paljon kuin aiemminkin. Miten Vilma saisi Karoliinan vakuutettua siitä, että häntä kannattaa pyytää Tintin hoitajaksi? Ja pääseekö Vilma sittenkään estekisoihin? Katariina Kotila on kirjailija ja rumpujensoitonopettaja. Hän asuu Joensuussa ja viettää vapaa-aikaa tanssimalla ja leipomalla sämpylöitä. Hän luki lapsena kaikki kirjastoauton heppakirjat ja palasi aikuisena lempigenrensä pariin kirjoittamalla Vilman tallielämää -sarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt Maneesin laidalla (2022), Ohjat solmussa (2023) sekä Lunta kavioissa (2023). Ikäsuositus 10–14-vuotiaille.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kotila, Katariina, kirjoittaja.
Lukija Henriksson Hanna-Leena
Muut tekijät

Myllylahti, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 4 h 5 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Espoo Myllylahti 2024 (Hämeenlinna Sound Supreme 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (4 h 5 min)
Sarja Vilman tallielämää, 4
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti [2024]. [180] s. 978-952-356-493-0.
Asiasanat eläi last nuor