Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ryökäle ja muita pöhköjä peikkoja

Ryökäle ja muita pöhköjä peikkoja

Onko peikkoja olemassa? Jännittävä kirja peikoista, joihin meidän esivanhempamme uskoivat. Peikkoja saattoi asustaa kaikkialla, kallioiden koloissa, metsissä ja vesistöissä. Ne eivät suinkaan olleet pieniä söpöjä lelupeikkoja, vaan suuria ja pelottavia. Niistä kertoiltiin paljon tarinoita. Entä, jos niitä elää vieläkin, me emme vain näe niitä, sillä ne ovat taitavia kätkeytymään. Vuorenpeikko voi näyttää suurelta kivenlohkareelta, metsänpeikko vanhalta naavaiselta puulta ja vetehinen sukeltaa syvyyksiin ihmisen nähdessään. Kun emme näe, emme onneksi ole niiden mielestä vaarallisia. Kirja kertoo tarinoita peikoista, joita ihmiset ovat nähneet, ja joiden kanssa he ovat jutelleet ja kilpailleetkin. Jos joutui peikkojen kanssa tekemisiin, pelastus saattoi olla siinä, että ne olivat paljon ihmistä tyhmempiä. Kun onnistui kunnolla narraamaan peikkoa, saattoi päästä pakoon vieläpä hopearahasäkin kanssa. Hauskoja tarinoita siivittää Sirkku Linnean eloisa kuvitus.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Mikkanen, Raili, kirjoittaja.
Lukija Lauronen Mikko
Muut tekijät

Minerva Kustannus, kustantaja,

Sirkku Linnea, taiteilija,

Julkaisukieli fin
Kesto 1 h 5 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (1 h 5 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Minerva Kustannus [2024]. 92 s. 978-952-410-134-9.
Asiasanat barnlitteratur last lastenkirjallisuus satu