Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ike : unohtumaton Ilkka Kanerva

Ike : unohtumaton Ilkka Kanerva

Huhtikuussa 2022 menehtynyt Ilkka Kanerva oli Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja. 48:t valtiopäivät istuneen veteraanin ennätys voi jäädä lyömättömäksi, elämänikäiset urat parlamentissa ovat käyneet harvinaisiksi. Turkulaisen valtiomiehen ja kolminkertainen ministerin poliittinen perintö on vertaansa vailla ja siitä kirjoitetaan varmuudella vielä nippu teoksia. Tässä kirjassa käydään läpi ihminen Ilkka Kanervan elämänvaiheita ja kuvaillaan hänen persoonaansa sellaisena, kuin läheiset ystävät ja omaiset muistavat. Kerrottavaa riittää, sillä Ike, niin kuin häntä kaikki osasivat kutsua, oli kaikin tavoin unohtumaton hahmo. Hänen kykyään kohdata kanssaihminen, olipa tämä sitten äänestäjä, ystävä tai poliittinen vastustaja, ylistetään. Ike tuntui olevan kaikkien tuttava. ”Kun kävellään Turun torilla ja vastaan tulee kaksi turkulaista, Ike tuntee heistä kolme”, lohkaisi edustajatoveri ja ystävä Ben Zyskowicz. Sileää polkua ei Kanervan elämäntaival ollut. Muutamat ankarat kohut jarruttelivat miehen menoa. Moni olisi niiden jälkeen vetäytynyt sivuraiteille tai palkintovirkaan. Kanerva päätti toisin ja palasi kentälle. Piikkari alkoi taas purra tartania, kuvaili urheilumies ja kielikuvien maestro itse. Kirjaa varten on haastateltu kymmenittäin Kanervan lähipiiriläisiä. alkaen nuoruuden aikaisista kavereista ja elämänsä Ilkalle antaneesta sisaresta Riitasta, päätyen rinnalla viimeisenä hetkenä pysyneeseen puolison Elina Kiikkoon. Ääneen pääsevät myös monet edustajatoverit ja Suomen politiikan ikoniset hahmot. Kirjoittaja Markku Heikkilä on tunnettu turkulainen toimittaja ja radiopersoona, joka on seurannut Ilkka Kanervan vaiheita 1970-luvulta alkaen. Kirjassa on mukana myös ennen julkaisematon haastattelu, jossa Kanerva pohtii toimintaansa nuorisopoliitikkona 1970-luvun vaaran vuosina ja vertaa silloisia tunnelmia nykyaikaan, jona ulkopolitiikka on jälleen räjähdysherkkää aluetta. Oliko Kanervan suunnitelmissa vielä kokeilla mahdol

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Heikkilä, Markku, kirjoittaja, haastattelija.
Lukija Sääski Juha
Muut tekijät

Readme, fi, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 10 h 26 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 26 min)
Huomautukset Haastateltavina läheisiä ja kollegoita.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Readme.fi [2023]. 332 s. 978-952-373-623-8.
Asiasanat eläm elämäkerrat henkilöhistoria kansanedustajat koti ministerit poli poliitikot poliittinen historia Suomi urheilujohtajat yhtk