Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Jäänmurtaja

Jäänmurtaja

Kylmäävää jatkoa Myrskynvartijalle. Talvinen tuhopoltto järkyttää rannikkokylän idylliä suosikkidekkaristin Strindberg-sarjan toisessa osassa.Entinen pörssihai August Strindberg on kotiutunut pieneen Hovenäsetin kylään ja on onnellisempi kuin koskaan. Antiikkiliikkeellä pyyhkii hyvin, ja tuore lempi leiskuu rikostutkija Maria Martinssonin kanssa. Jääkylmänä tammikuun yönä paratiisiin tulee särö, kun tulipalossa tuhoutuu kaksi venevajaa, joista toinen kuuluu Augustille. Maria ryhtyy tutkimaan tuhopolttoa aavistamatta, mitä kaikkea on vielä edessä. Joku merellisen lintukodon asukkaista hautoo synkkiä salaisuuksia. Samaan aikaan Augustia ja Mariaa vaanivat yllättävät vaarat, eikä kumpikaan ole turvassa.Kristina Ohlsson (s. 1979) on Pohjoismaiden suosituimpia jännityskirjailijoita. Strindberg-sarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija (2022) nousi välittömästi ilmestyttyään Ruotsin myydyimmäksi kirjaksi, ja se on löytänyt innokkaan yleisön myös Suomesta. Sarja sijoittuu Ruotsin länsirannikolle Hovenäsetin kylään, joka on yksi Ohlssonin lempipaikoista maailmassa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Ohlsson, Kristina, kirjoittaja.
Lukija Kallinen Marko
Muut tekijät

Marjamäki, Pekka, kääntäjä,

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Isbrytare
Kesto 15 h 46 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (15 h 46 min)
Sarja Strindberg, 2
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. 636 s. 978-951-0-47555-3.
Asiasanat Bohuslän dek jännityskirjallisuus kaunokirjallisuus käännökset murha murhapoltto poliisit rikoskirjallisuus romaanit Ruotsi ruotsinkielinen kirjallisuus salaisuudet tulipalot