Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Apo Apponen : ekaluokan kellokkaat

Apo Apponen : ekaluokan kellokkaat

Urut soi, kylä nukkuu. On nimittäin varhainen kouluaamu, ja opettaja Pena Liitu-Harppi harjoittelee luokassaan uutta kipaletta ennen oppilaiden saapumista. Urkuharmonin haikea nau’unta kiirii pitkin maita ja mantuja. Apposten perhekin heräilee tahollaan. Ekaluokkalainen Apo Apponen oli illalla varma, ettei aamulla väsytä, mutta kuinkas kävikään. Silmät eivät tahdo aueta millään. On kuitenkin kouluaamu, joten pakkohan se on nousta. Ekaluokan kellokkaat luo apposmaiseen tyyliin katsauksen tavalliseen koulupäivään ja koululuokkaan. Pääsemme kurkistamaan myös opettajainhuoneeseen, jossa otetaan hämmästyneinä vastaan tieto, että opettajille on keksitty oma Wilma. Oppaanamme koulupäivään toimii 1A -luokan oppilas Apo Apponen – ja… eikös tuo ole Käpälämäki, Apposten koira? Tervetuloa mukaan, mikäli olette jo saaneet silmät auki! Juhani Känkänen (s.1966) on palkittu kirjailija ja kuvittaja. Rakastettujen Apo Apponen -lastenkirjojen lisäksi Känkänen on julkaissut neljä romaania. Esikoisteos Toivon mukaan palkittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla 2005 ja viimeisin romaani Luppa ja Tattis ilmestyi vuonna 2015.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Känkänen, Juhani, kirjoittaja.
Julkaisukieli fin
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot [Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Kustannusosakeyhtiö Teos 2023. 50 s. 978-952-363-420-6.
Asiasanat karkaaminen kaunokirjallisuus koira kommellukset koululaiset koulunkäynti last lastenkirjallisuus romaanit suomenkielinen kirjallisuus