Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

En voi sua unhoittaa poies

En voi sua unhoittaa poies

Hyväsydäminen ja palavasieluinen Emerentia Brant asuu Oulussa isänsä ja hienostelevan äitipuolensa porvaristalossa. Emmi opettaa lukemista lapsille mamselli Wacklinin tyttökoulussa ja aikuisille köyhäintalolla, huolehtii palvelusväestä sekä kituvan kotitilansa asioista. Ainoa, mikä Emmiä ei kiinnosta lainkaan, on äitipuolen junailema avioliitto Brantien kauppahuoneen perijäksi kaavaillun nuoren harjoittelijan kanssa – tai avioliitto ylipäänsä. Siksi onkin hämmentävää, ettei Emmi saa erästä Tukholmasta Ouluun vierailulle saapunutta jäykkäilmeistä aatelisherraa mielestään. Tämä Laurence von Rosen ottaa itsensä aivan liian vakavasti, ja on sitä paitsi lupautunut solmimaan säätynsä mukaisen avioliiton Tukholmaan palattuaan. Emerentialla on niin paljon tekemistä, ettei hän ehdi antautua lemmenasioille. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä saa hänet huomaamaan, että myös omasta onnestaan on huolehdittava, sillä kukaan muukaan ei voi olla siitä vastuussa. En voi sua unhoittaa poies kuvaa verevästi ja viihdyttävästi itsenäisen nuoren naisen elämää pohjoisessa tervakaupungissa aikana, jolloin uskoa ihmisten vapauteen tai yhdenvertaisuuteen ei pidetty hyveenä, toisin kuin tuottoisia naimakauppoja. ANU VÄHÄAHO on oululainen psykoterapeutti ja kirjoittaja. Hän kirjoitti tämän teoksen ensimmäisen version ystävättärelleen joululahjaksi. En voi sua unhoittaa poies on hänen esikoisteoksensa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Vähäaho, Anu, kirjoittaja.
Lukija Majuri Sanna
Julkaisukieli fin
Kesto 13 h 42 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Kustantamo S&S 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (13 h 42 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustantamo S&S 2023. 445 s. 978-951-52-5976-9.
Asiasanat aateli erisäätyisyys hist historialliset rakkausromaanit itsenäisyys (yksilöt) kaunokirjallisuus koti naimakaupat opettajat Oulu rakk romaanit romanssit (ihmissuhteet) suomenkielinen kirjallisuus