Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Tulivuorikaupunki Kongossa : avustustyötä Afrikan sydämessä

Tulivuorikaupunki Kongossa : avustustyötä Afrikan sydämessä

Matka turkoosinsinisten järvien AfrikkaanTulivuorikaupunki Kongossa kertoo Marjo Mäenpään elämästä luonnonkauniissa ja vastakohtien täyteisessä Goman kaupungissa Afrikan suurten järvien alueella.Marjo Mäenpää oli kolmekymppinen innokas avustustyöntekijä, kun hän matkusti uudelle asemapaikalleen Goman kaupunkiin, Nyiragongo-tulivuoren juurelle. Kyseessä oli hänen ensimmäinen työkomennuksensa sotatoimialueella.Vaikka Goma ja Itä-Kongo olivat kriisialueita, seutu vaikutti Mäenpäästä ajoittain myös paratiisilta: ympäröivä luonto oli kaunis ja ilmanala afrikkalaisittain viileä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja mutkattomia, tosin myös kulttuurierot afrikkalaisen ja eurooppalaisen ajattelun välillä tulivat Mäenpäälle hyvin selviksi.Vuodet Gomassa olivat Mäenpäälle osittain kuin matka menneeseen maailmaan. Kaupungissa yhdistyivät siirtomaa-ajan perintö kauniine huviloineen ja ikiaikainen afrikkalainen kulttuuri. Mutta toisin kuin siirtomaa-ajan Belgian Kongossa, Mäenpää ja muut eurooppalaiset olivat tulleet kohentamaan paikallisten elinolosuhteita. He saivat kuitenkin huomata, etteivät hyvät tarkoitukset aina johtaneet parhaimpiin lopputuloksiin.Tulivuorikaupunki Kongossa kertoo sodan runtelemasta paratiisista, kriisialueiden ihmisistä ja kehitysavun todellisuudesta nuoren naisen vaiherikkaan elämän näkökulmasta.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Mäenpää, Marjo, kirjoittaja.
Lukija Flink Pinja
Muut tekijät

Bazar Kustannus, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 6 h 44 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 44 min)
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Bazar [2023]. 254 s. 978-952-376-962-5.
Asiasanat Afrikka afrikkalaiset afrikkalaisuus arki avustustoiminta eläm kehitysyhteistyö Keskinen Afrikka Kongo kriisialueet luonto sotatoimet suomalaiset työkomennukset työntekijät yhteiskuntakuvaus yhtk