Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Taiteesta suoraan

Taiteesta suoraan

Tuula Karjalainen on ollut Helsingin taidemuseon ja Nykytaiteen museon Kiasman johtaja, opettanut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa sekä tehnyt tv- ja radio-ohjelmia taiteesta. Hän on kirjoittanut taiteesta suuren määrän artikkeleita, samoin kirjoja, joista viimeisimmät ovat Tyko Sallisesta, Tove Janssonista ja Outi Heiskasesta kertovat teokset. Hän on järjestänyt useita loistavia näyttelyitä - Bottero, Louise Bourgeous, Frida Kahlo, Ana Mendieta, Yoko Ono - joiden saaminen Suomeen oli kuin suurta seikkailua Meksikossa, New Yorkissa, Moskovassa. Hänen uransa kautta piirtyy taidemaailman koko valtava murros 1990-luvulta tähän päivään. Mukana ovat olleet näkyvästi naistaiteilijat ja heidän näyttelynsä, valokuva-, video-, performanssi- sekä outsider ja ite-taide hyväksyttyinä taiteenlajeina. Taidemuseot ovat kasvattaneet suosiotaan kaikkialla, uusia museoita on syntynyt ja kävijämäärät nousseet. Työ taidemuseoissa on muuttunut: ulkopuolisen rahan osuus, medianäkyvyys ja kaupallisuus ovat kasvaneet. Tämä vaikuttaa myös museon johtamiseen. Nainen taidemuseon johtajana ärsytti monia 1990-luvulla, ja vielä 2000-luvulla ennakkoluulot saivat uskomattoman hauskoja ja outojakin piirteitä. Taiteesta suoraan on merkittävän kulttuurivaikuttajan kiehtova muistelmateos. Näin suorasanaista kirjaa ei ole ennen kirjoitettu suomalaisesta museo- ja taidemaailmasta. Fil. tri Tuula Karjalainen on helsinkiläinen taidehistorioitsija, kuraattori ja tietokirjailija. Hän on työskennellyt muun muassa Valtion taidemuseon keskusarkiston, Helsingin kaupungin taidemuseon ja Nykytaiteen museo Kiasman johtajana sekä Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen apulaisprofessorina. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, muun muassa Tove Janssonista ja Tyko Sallisesta.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Karjalainen, Tuula, kirjoittaja.
Lukija Manto Erja
Muut tekijät

Siltala, kustannusosakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 10 h 6 min
Julkaisutiedot Helsinki Kustannusosakeyhtiö Siltala 2023 (Helsinki Book Garden 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 6 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2023]. 319 s. 978-952-388-072-6.
Asiasanat eläm henkilöhistoria historia johtaminen julkinen taide koti kuvataide kuvataidepolitiikka kuvataiteilijat muistelmat museoala museokokoelmat museonjohtajat taidehistorioitsijat taidemuseot taidepolitiikka tait