Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kaikki on kemiaa

Kaikki on kemiaa

”Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.”Elizabeth Zott: ”Hiili, happi ja vety.”Poikkeuksellinen sankaritar, raikkaan feministinen ote ja ilmeikäs kertojanääni tekevät Bonnie Garmusin esikoisromaanista supermenestyksen. Kaikki on kemiaa on riemastuttava romaani vakavista asioista: naisten oikeuksista, tieteen merkityksestä, ja omien valintojen tärkeydestä. Omapäinen Elizabeth Zott on raikas tuulahdus sovinnaisessa 1960-luvun taitteen Amerikassa, jossa älykkäälle naiselle on tarjolla vain kahvinkeittäjän osa. Kemisti Elizabeth Zott ei ole mikään tavallinen nainen. Elizabethin mielestä tavallisia naisia ei olekaan, mutta 1960-luvun tiedeyhteisö on toista mieltä. Vähättely, sorto ja seksuaalinen häirintä ovat työpaikan peruskauraa, jos työn ylipäätään onnistuu saamaan. Lannistumaton Elizabeth on vehkeilevän saarnaajan tyttärenä tottunut aivan kaikkeen mitä miessukupuoli voi keksiä, mutta kun ura ja rakkaus vaihtuvat lennossa yksinhuoltajuuteen ja työttömyyteen, joutuvat Elizabethinkin hoksottimet koville. Kohtalo heittää Elizabethin juuri sinne, mitä hän halusi välttää: kauhanvarteen. Uusi ura tv-kokkina avaa kuitenkin yllättävän mahdollisuuden valistaa kanssanaisia sekä kemian ihmeellisestä maailmasta että itsenäisestä elämästä. Setämiehet ovat ihmeissään: mitä tämän naisen kanssa pitäisi tehdä?Bonnie Garmus on copywriter ja luova johtaja, joka on työskennellyt teknologian, lääketieteen ja koulutuksen parissa. Hän on aktiivinen avovesiuimari ja soutaja, ja hänellä on kaksi tytärtä. Garmus on syntynyt Kaliforniassa, ja hän asuu nykyään Lontoossa aviomiehensä ja koiransa (nimeltään 99) kanssa. Kaikki on kemiaa on Bonnie Garmusin ensimmäinen romaani. Sen oikeudet on myyty kiivaan kilpailun jälkeen yli 30 maahan, ja siitä on tekeillä minisarja, jossa pääosaa esittää Brie Larson.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Garmus, Bonnie, kirjoittaja.
Lukija Flink Pinja
Muut tekijät

Hallivuori, Mari, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Lessons in chemistry
Kesto 13 h 58 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (13 h 58 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2022]. 421 s. 978-952-04-3497-7.
Asiasanat elämänmuutokset englanninkielinen kirjallisuus esikoisteokset feminismi Kalifornia kaunokirjallisuus kemistit käännökset naisen asema naiset psyk psykologiset romaanit romaanit ruokaohjelmat (televisio-ohjelmat) sukupuoliroolit tiedenaiset Yhdysvallat yhteiskunnalliset romaanit yhtk yksinhuoltajat