Dodo on nuorille suunnattu säeromaani, joka tihkuu vimmaa ja kesän loputonta valoa.Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaan. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mieluummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.J. S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jolta on aiemmin julkaistu muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja, sekä uusimpana vaihtoehtohistoriallinen steampunk-trilogia nimeltä Ursiini. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, ruotsiksi ja romaniaksi.
Dodo
Dodo
Kirjan tiedot |
|
Tekijä | Meresmaa, J. S., kirjoittaja. |
Lukija | Karjalainen Alma-Ruut |
Julkaisukieli | fin |
Kesto | 1 h 50 min |
Julkaisutiedot | Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022) |
Ulkoasu | äänikirja Daisy 2.02 (1 h 50 min) |
Alkuteoksen tiedot | Espoo, Myllylahti [2020]. 157 s. 978-952-356-077-2. |
Asiasanat | kaunokirjallisuus linnut lukiolaiset naik nuoret nuortenkirjallisuus romaanit runo runoromaanit salaisuudet seurustelu sukupuuttoon kuolleet eläimet suomenkielinen kirjallisuus ystävyys |