Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ikuinen kaipuu

Ikuinen kaipuu

Botnia-trilogian vaikuttava päätös. Bertellin väkevä ja vaivaton kerronta piirtää puhuttelevan kuvan suvun vaiheista, siirtolaisten ikävästä ja äitien ja tyttärien haastavista suhteista 1950-luvun pohjalaiskylässä.Pohjanmaan lakeudet ovat kahdeksanvuotiaalle kanadansuomalaiselle Marlenelle ja hänen kaksoselleen Susannelle tuttuja vain vanhempien puheista, kunnes siirtolaisperhe palaa koti-Suomeen. Paluu Vöyrille on yhtä katkeransuloinen kuin lähtö Atlantin toiselta puolen, eikä elämä suju kuten suunniteltiin.Ikuinen kaipuu on nuoren Marlenen kasvutarina ja sisarteos Ikävän jälkeen -romaanille, jossa näkökulma on Marlenen äidin. Bertellin proosa vangitsee siirtolaiskokemuksen ja vaikenevien ihmisten tunnot ilmavin virkkein ja kysyy, miten sokea ihminen voi lähimmilleen olla. Ann-Luise Bertell (s. 1971) on pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja sekä Wasa Teaterin johtaja. Hän debytoi runoilijana vuonna 1997 ja on sittemmin kirjoittanut myös proosaa ja draamaa.Ikuinen kaipuu päättää Botnia-trilogian, jonka avausosa Ikävän jälkeen sai ilmestyessään Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon ja toinen osa Oma maa nousi vuoden 2020 Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaaksi.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Bertell, Ann-Luise, kirjoittaja.
Lukija Karjalainen Alma-Ruut
Muut tekijät

Orlov, Vappu, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Glöm bort din saknad
Kesto 7 h 21 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 21 min)
Sarja Botnia-trilogia, 3
Huomautukset Ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi 2022.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2022]. 237 s. 978-952-04-4322-1.
Asiasanat kasvu (ihmisen) kaunokirjallisuus koti kylät käännökset lapsinäkökulma maastamuuttajat paluumuutto perheet perheromaanit perhesuhteet Pohjanmaa psyk psykologiset romaanit rinnakkaisteokset romaanit suomenruotsalainen kirjallisuus tyttäret