Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Aamu-unisen lintubongarin vuosi

Aamu-unisen lintubongarin vuosi

Aamu-uninen lintobongari on täällä taas! Hän kertoo uusista lintuhavainnoistaan globaalin pandemian kurittaman vuoden aikana, jota leimaa ilmastokriisi. Tammikuussa hän bongaa taviokuurnan ja kanahaukan, joulukuussa viimeiset havainnot ovat lapasotka ja hömötiainen. Lintubongari näkee tavallisia ja vähemmän tavallisia lajeja ja yllättyy yhä uudestaan lintujen monimuotoisuudesta. Hän kertoo onnen tunteestaan nähdessään lapinpöllön aamunkajossa. Hän myös paljastaa lempilintunsa. Lintubongari kamppailee yhä riippuvuutensa kanssa. Tila ei ole kohentunut: hän on valokuvauksen syövereissä, vastoin aiempaa lupaustaan olla hankkimatta kameraa. Aamu-unisen lintubongarin vuosi on kertomus lintumiehen ja luonnon välisestä suhteesta. Lars Sund nostaa esiin luonnon ihmeitä mutta samalla varoittaa meitä uskomasta, että kaikki jatkuisi kuin ennen. Hälytysmerkit kasvavat, ja lämpöä seuraa kylmä hiki. Lars Sund (s.1953) varttui Pietarsaaressa ja muutti Åbo Akademissa opiskeltuaan Upsalaan. Hän työskenteli Upsala Nya Tidning -lehden toimittajana ja kirjallisuuskriitikkona kunnes jäi päätoimiseksi kirjailijaksi 1999. Kirjallinen läpimurto oli romaani Colorado Avenue vuonna 1991 (WSOY). Sundin viimeisin romaani Missä musiikki alkoi (Teos, suom. Laura Jänisniemi) ilmestyi 2018. Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset ilmestyi vuonna 2011 (WSOY).Alkuteos: En morgontrött fågelskådarens år.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Sund, Lars, kirjoittaja.
Lukija Nevanlinna Tuomas
Muut tekijät

Niitepõld, Sirje, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos En morgontrött fågelskådares år
Kesto 6 h 22 min
Julkaisutiedot Helsinki Teos 2022 (Helsinki Book Brothers 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 22 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Teos [2022]. 214 s. 978-952-363-245-5.
Asiasanat eläi eläm havainnointi kirjailijat linnut lintuharrastus luon luontosuhde päiväkirjat vuodenkierto