Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Pahasti tehty

Pahasti tehty

Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa ­epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin. Komisario Sakari Koskisesta tuntuu kuin hän olisi saanut jälkiperintälaskun aikoinaan tekemistään virheistä ja laiminlyönneistä, kun hänelle selviää, kenestä on kyse. Nimi on tamperelaispoliiseille liiankin tuttu ja nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita. Koskinen päättää ryhmänsä kanssa tehdä kaikkensa saadakseen menneet hyvitettyä. Samalla hän joutuu panemaan alttiiksi koko uransa ja maineensa, jopa kaikkein lähimmän henkilösuhteensa. Eikä hänen työtään lainkaan helpota tavallisia tamperelaisia öisillä kaduilla häiriköivä miesjoukko. Seppo Jokisen (s. 1949) Koskinen-sarja on edennyt jo 27. osaansa. Jokisen Tampereelle ja Pirkanmaalle sijoittuvia rikosromaaneja pidetään parhaana yhtäjaksoisena dekkarisarjana Pohjoismaissa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Jokinen, Seppo, kirjoittaja.
Lukija Pitkänen Jukka
Julkaisukieli fin
Kesto 10 h 19 min
Julkaisutiedot Helsinki Crime Time 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 19 min)
Sarja Komisario Koskinen, [27
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Crime Time [2022]. 368 s. 978-952-382-213-9.
Asiasanat dek kaunokirjallisuus koti menneisyys murha poliisikirjallisuus poliisitutkinta rikoskirjallisuus rikospoliisi rikostutkijat romaanit suomenkielinen kirjallisuus Tampere vaikutukset