Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kehrääjä

Kehrääjä

Mies sanoo, että hän lakkasi tahtomasta ennen kuin sanoi tahdon. Minä takerruin ennen kuin minut sidottiin. Pitkä avioliitto loppuu kylmään ja musertavaan toteamukseen illallispöydässä. Siitä alkaa naisen yksinpuhelu, ensyklopedinen suruprosessi ja kevään kasvukausi. Marketta Pyysalon pienoisromaani Kehrääjä on lumoavan kirjallinen kertomus siitä, mitä tapahtuu kun joutuu tahtomattaan muuttumaan itsenäiseksi, kun jokin, mikä ei koskaan ole oikeastaan alkanutkaan, loppuu. Naisen etymologinen intohimo yhdistyy puutarhan kasvukohinaan, eikä erosta ole koskaan kirjoitettu näin osuvasti, hauskasti ja toivoa antavasti. ”Puut ovat viisaita. Viisaampia kuin me. Ne kurottavat valoa kohti eikä pimeää.” Pyysalon älykäs ja syvälle kulttuurihistoriaan sukeltava kirja on kuin suomalaisen mytologian kautta kyynelkanavat aukaiseva monologi siitä, millaista on löytää itse. Marketta Pyysalo (s. 1976) on Taipalsaarelta kotoisin oleva kirjoittaja, kääntäjä ja pienviljelijä (sitruunaa kukkaruukussa). Kehrääjä on hänen ensimmäinen romaaninsa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Pyysalo, Marketta, kirjoittaja.
Lukija Nikander Hannamaija
Julkaisukieli fin
Kesto 2 h 38 min
Julkaisutiedot Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (2 h 38 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2021]. 978-952-363-132-8.
Asiasanat avioero eronneet esikoisteokset havainnointi illalliset itsetilitys kaunokirjallisuus kulttuuri (toimintatavat) parisuhde pienoisromaanit psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus suru