Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Yksityisetsivä : varjo kannoillasi : tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista

Yksityisetsivä : varjo kannoillasi : tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista

Palkittu dekkaristi Pauliina Susi sukeltaa true crime ­-tietokirjassaan suomalaisten yksityisetsivien salaisuuksiin. Dekkarien työ on tuttua jännitysromaaneista, elokuvista ja tv-sarjoista, mutta harvaa tietää, että Suomessa toimii vähintään sata alan ammattilaista – kaikessa hiljaisuudessa.Yksityisetsivä – varjo kannoillasi -tietokirjassa tusina eri-ikäistä suomalaista yksityisetsivää kertoo työstään ja toimeksiannoistaan 1950-luvulta aina tähän päivään saakka. Tarinoita riittää uskottomista puolisoista ja petollisista auervaaroista, ketkuista liikemiehistä ja velkojiaan pakoilevista toimitusjohtajista. Työpaikoilla vedetään surutta välistä, kun tilaisuus tekee varkaan. Yksityisetsivä voi päätyä käräyttämään niin tupakka-askien vohkijan kuin kokonaisten yritysten kaapparit. Muutama mehevä murhajuttukin on kohdalle osunut.Digitalisaatio ja kiristynyt yksityisyyden suoja on muuttanut dekkarinkin työn luonnetta. Entä millaista on yksityisetsiväkurssilla tai valheenpaljastustestissä? Pauliina Susi vie lukijan matkalle, joka yllättää vähän väliä.Pauliina Susi (s. 1968) työskentelee vapaana kirjailijana. Hän sai vuonna 2016 Vuoden johtolanka -palkinnon verkkourkintaa käsittelevästä dekkaristaan Takaikkuna.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Susi, Pauliina, kirjoittaja.
Lukija Bäckman Markus
Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 31 min
Julkaisutiedot Jyväskylä Crime Time 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 31 min)
Sarja Crime Time
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.Osa haastatelluista esiintyy nimimerkillä.
Alkuteoksen tiedot Jyväskylä, Crime Time [2021]. 978-952-291-967-0.
Asiasanat ammatit asiakkaat haastattelut työnkuva yksityisetsivät