Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Saa jännittää : jännittäminen voimavarana

Saa jännittää : jännittäminen voimavarana

Sosiaaliset tilanteet ja esiintyminen jännittävät monia meistä. Sydän pamppailee ja puna nousee poskille, kun on aika esitellä työyhteisölle uutta projektia. Kädet hikoavat ja ääni pettää, kun pitäisi tutustua vieraisiin ihmisiin juhlissa.Saa jännittää -teos avaa sosiaalisiin tilanteisiin ja esillä olemiseen liittyvän jännittämisen syitä ja seurauksia. Kirja tarjoaa keinoja, joilla omaan ja toisten jännittämiseen voi oppia suhtautumaan armollisemmin, tapoja, joilla jännittämisen kokemus lievittyy, ja ajattelumalleja, joiden avulla jännitys kääntyy kuormitustekijästä voimavaraksi. Jännittäminen on osa elämää ja se koskettaa tavalla tai toisella kaikkia. Häiritsevä ja kärsimystä tuottava jännittäminen helpottuu, kun siihen suhtaudutaan myös yhteisön tasolla ymmärtävästi. Käytännönläheisessä kirjassa on mukana paljon harjoituksia. Minna Martin on psykologi ja psykoterapeutti, jolla on laajasti kokemusta psykofyysisestä työstä sekä yksilöpotilaiden että terapia- ja koulutusryhmien parissa. Vuoden 2015 psykologiksi valittu Martin asuu Turussa. Hän on kirjoittanut mm. teoksen Hengitys virtaa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Martin, Minna, kirjoittaja.
Lukija Rauvala Tapio
Julkaisukieli fin
Kesto 6 h 14 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 14 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kirjapaja [2017]. 215 s. 978-952-288-761-0.
Asiasanat elämänhallinta esiintymispelko itsekasvatus jännittäminen mielenterveys mielenterveysongelmat ennaltaehkäisy sosiaalisten tilanteiden pelko