Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Vesitanssija

Vesitanssija

Parasta kirjallisuutta Yhdysvalloista Ta-Nehisi Coates nousee ensimmäisellä romaanillaan Toni Morrisonin rinnalle suurten amerikkalaisten kertojien joukkoon. Vesitanssija on syvällinen, kiehtova ja maaginen tarina identiteetistä ja sisäisestä voimasta. Hiram, plantaasinomistajan ja orjan jälkeläinen, kasvaa Virginiassa kahden maailman välissä, tietoisena isänperinnöstä, joka ei koskaan voi olla hänen, kadonnutta äitiä kaivaten, orjaväestön ja herrasväen rajalla tasapainoillen. Aikuisuuden lähestyessä Hiram alkaa ymmärtää, miten sortoon perustuva yhteiskunta murenee ympärillä ja tuo hänen kaltaisilleen vain lisää kärsimystä. Kun hän pelastuu hukkumiskuolemalta selittämättömällä tavalla, ainoana muistikuvana outo sininen valo, alkaa vaarallinen matka kohti vapautta, vastuuta ja sisäistä voimaa. HIramin on löydettävä sisältään ikiaikainen kyky, jonka avulla hän voi pelastaa myös läheisensä.Kiitetty ja palkittu kirjoittaja ja journalisti Ta-Nehisi Coates punoo Hiramin huikeana liitävään tarinaan Yhdysvaltain historian kipukohdat, orjuutettujen vapautusliikkeen legendat ja kaikille kansoille ja aikakausille yhteisen minuuden ja itsenäisyyden etsinnän. Ta-Nehisi Coates (s. 1975) on yhdysvaltalainen kirjailija, esseisti ja toimittaja, joka lukeutuu tämän hetken johtaviin ajattelijoihin ja yhteiskuntakriitikoihin. Hän on työskennellyt The Atlantic –lehdessä ja opettaa kirjoittamista New York Universityn Arthur L. Carter Journalism Institutessa. Hän on kirjoittanut useita bestsellereitä, joista Between The World And Me voitti National Book Awardin vuonna 2015. Coates kirjoittaa Marvel Comicisille Black Pantheria ja Captain Americaa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Coates, Ta-Nehisi, kirjoittaja.
Lukija Mäkynen Timo
Muut tekijät

Aaltonen, Einari, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos The water dancer
Kesto 12 h 44 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (12 h 44 min)
Sarja Keltainen kirjasto, 507
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2020]. 978-952-04-1190-9.
Asiasanat englanninkielinen kirjallisuus historialliset romaanit kaunokirjallisuus maaginen realismi orjuus pako plantaasit romaanit Virginia Yhdysvallat yliluonnolliset voimat