Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kaikki mikä ei tapa : karaise kehosi terveeksi

Kaikki mikä ei tapa : karaise kehosi terveeksi

Esivanhempamme ylittivät aavikkoja, vuoristoja ja valtameriä ilman hitustakaan nykyisen teknologian tarjoamaa tukea. Näinä mukavan elämän aikoina se tuntuu mahdottomalta saavutukselta. Mutta pystyisimmekö me palauttamaan edes osan evoluution ihmiselle suomista voimista jäljittelemällä muinaisia olosuhteita?Scott Carney seuraa evoluutiotamme takaisin aikaan, jolloin selviytyminen riippui siitä, miten hyvin onnistuimme sopeutumaan elinympäristöömme. Pystyisimmekö hakkeroimaan ruumistamme ja muokkaamaan sisäistä biologiaamme ulkoisten ärsykkeiden avulla? Carney saa avukseen hollantilaisen hyvinvointivalmentajan Wim Hofin, jonka kyky säädellä ruumiinlämpöään paukkupakkasissa on saanut aikaan vilkasta tieteellistä tutkimusta.Carney tutkii ansiokkaasti mielen ja ruumiin todellista yhteyttä ja paljastaa tieteen, jonka avulla voimme ylittää ne rajat, joiden luulimme pidättelevän meitä.Scott Carney on amerikkalainen toimittaja ja antropologi, joka opettaa journalismia ja on kirjoittanut useita kirjoja. Hän on erikoistunut huijarigurujen paljastamiseen.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Carney, Scott, kirjoittaja.
Lukija Turunen Ari
Muut tekijät

Hartikainen, Teija, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos What doesn't kill us
Kesto 10 h 14 min
Julkaisutiedot Helsinki Aula & Co 2020 (Helsinki Kunaloop 2020)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 14 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Aula & Co [2020]. 978-952-364-026-9.
Asiasanat avantouinti extreme-lajit hyvinvointi itsehoito karaistuminen kokemukset oppaat (teokset) terveys