Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kaamosmurhat

Kaamosmurhat

Kylmäävä trilleri vihasta ja kostosta pienessä pohjoisessa yhteisössä, maassa, jossa talviaurinko ei nouse horisontin ylle ja päivä kestää vain pari sinihämärää tuntia. Nils Mattis löytää Esrangen avaruuskeskuksen väestönsuojasta paloitellun miehen ruumiin. Poliisia Nils ei tohdi kutsua karmean löytönsä ääreen, koska on juuri itse salakaatanut hirven lähialueella.Kun poliisille selviää myöhemmin, että Nils on ollut ruumiin löytöpaikalla, tästä tulee epäilty. Koutokeinoon asettuneen apulaissyyttäjä Anna Magnussonin on jälleen kerran tultava sukunsa avuksi. Kiirunan poliisiasemalle viransijaiseksi lähetetty Melker Grundström yrittää parhaansa mukaan selvittää porovarkauksia, joiden käsittelyä paikallinen poliisi on jo vuosia vältellyt. Nyt hänen on otettava hoitaakseen myös väestönsuojasta löytyneen tuntemattoman ruumiin tapaus.Juuri kun näyttää siltä, että uhrin henkilöllisyys on selvinnyt, tapaus muuttuu vielä monimutkaisemmaksi. Sama mies löydetään uudestaan. Tällä kertaa oman asuntonsa lattialta suurikaliiperisella aseella päähän ammuttuna.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Pettersson, Lars, kirjoittaja.
Muut tekijät

Louhivuori, Jänis, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Mörkertid
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Celia 2019)
Ulkoasu pistekirja (11 vihkoa, 858 s., 649 kt)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Minerva [2017]. 978-952-312-490-5.
Asiasanat jännityskirjallisuus kaamos kaunokirjallisuus ruotsinkielinen kirjallisuus käännökset kaupungit Kiiruna löydöt ruumiit poliisi rikoskirjallisuus romaanit