Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kapina tehtailla : Kuusankoski 1918

Kapina tehtailla : Kuusankoski 1918

""Kyllä nämä asiat ovat sellaisia, että niitä ei saisi olla."" – Verneri Granqvist (1966) Kesällä 1918 Kuusankoskea kutsuttiin Kuolemanlaaksoksi. Tehdasyhteisö oli sokissa. Sen oli perinpohjaisesti järkyttänyt verilöyly, jossa kuukauden aikana oli teloitettu 280 punaista miestä ja naista. Väkilukuun suhteutettuna valkoinen terrori oli maan huippua Kuusankoskella, joka oli läpikotaisin punainen. Kuusankoskella sijaitsivat Euroopan suurimmat paperitehtaat. Lähes jokainen paikkakunnan 12 000 asukkaasta oli riippuvainen Kymi Oy:stä. Tehdas toi sekä valoa että varjoa. Luokka- ja elintasoerot olivat suuret. Tehtaiden herrasväki ja työväestö elivät samalla paikkakunnalla, mutta eri maailmoissa. Niiden välillä oli ylittämätön kuilu. Dosentti Seppo Aalto tutkii kirjassaan kotipaikkakuntansa sisällissodan järkyttäviä tapahtumia. Kapina tehtailla kertoo, miksi kapinaan noustiin, millainen oli punainen valta ja terrori ja miten punakaarti kävi sotaansa. Entä mikä aiheutti kaikki kohtuuden rajat ylittävän valkoisen terrorin? Kuusankosken tapahtumien kautta avautuu laajempi näkökulma vuoden 1918 sisällissodan syihin ja seurauksiin koko maassa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Aalto, Seppo, kirjoittaja.
Lukija Mäkynen Timo
Julkaisukieli fin
Kesto 14 h 32 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2018 (Helsinki 2018 Silencio)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (14 h 32 min)
Huomautukset Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto 2018.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2018 359 s. 978-952-234-510-3.
Asiasanat hist koti luokkataistelu poliittinen väkivalta punaiset (kansalaissota) radikalisoituminen työläiset sisällissodat historia Suomi 1918 sota Suomen sisällissota Kymenlaakso teollisuusyhdyskunnat historia Kouvola Voikkaa teollisuusyhdyskunnat historia Kuusankoski valkoiset (kansalaissota)