Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Marionetti

Marionetti

Puolitoista vuotta on kulunut, mutta Räsynukke-murhien jättämät arvet revitään yhä auki päivittäin. Makaaberia tapausta ansiokkaasti selvittänyt Emily Baxter on ylennetty ylikomisarioksi, mutta uusi byrokraattinen rooli ei oikein tunnu sopivan hänelle. Sitten alkaa tapahtua. New Yorkin ikoniseen Brooklyn Bridgeen ripustetaan ruumis, jonka rintaan on viilletty sana SYÖTTI - ja uhri on Baxterin entisen työparin William Fawkesin kaima. Pian Lontoossa iskee samanlainen murhaaja, jonka rinnasta paljastuu itsemurhan jälkeen sana NUKKE.Baxter joutuu yhdistämään voimansa FBI- ja CIA-agenttien kanssa pysäyttääkseen kammottavien rikosten sarjan. Yhteistyö on kuitenkin kaikkea muuta kuin sujuvaa, sillä osapuolet tuntuvat salaavan asioita toisiltaan. Tappaja on aina heitä askelen edellä, ja murhatöistä molemmin puolin Atlanttia tulee yhä spektaakkelimaisempia. Voivatko he oppia luottamaan toisiinsa ja saada selville, kuka on lankoja pitelevä, pirullinen nukkemestari, ennen kuin on jo liian myöhäistä?

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Cole, Daniel, kirjoittaja.
Lukija Kamula Toni
Muut tekijät

Cole, Daniel, kirjoittaja,

Kankaanpää, Jaakko, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Hangman
Kesto 14 h 7 min
Julkaisutiedot Helsinki Gummerus 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (14 h 7 min)
Sarja Räsynukke, 2
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Gummerus [2018]. 978-951-24-0588-6.
Asiasanat agentit jännityskirjallisuus kaunokirjallisuus englanninkielinen kirjallisuus käännökset kaupungit Iso-Britannia Lontoo kaupungit Yhdysvallat New York luottamus murha kopiointi poliisikirjallisuus poliisit rikoskirjallisuus romaanit salailu sarjamurhaajat yhteistyö poliisi tiedustelupalvelut