Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Leväluhta

Leväluhta

Suomen kauhukuningas palaa tummempana ja syvempänä kuin koskaan!""Ääni oli ollut epäselvä ja haparoiva, kuin tuuli olisi etsinyt onkaloita, joiden kautta puhua. Yksi venytetty korkea nuotti, sitten matalampi. Huhuileva ääni liikkumattomassa, usvan nielaisemassa maisemassa. Se oli hakenut yhteyttä.""Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan, sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upotettu kymmeniä ruumiita ja joka vetää ihmisiä yhä oudolla tavalla puoleensa.""-- Kuokkamummon hahmossa on sellaista hyytävyyttä, että vatsanpohjan lämpötila tuntuu laskevan pari astetta.""Helsingin SanomatMarko Hautala on vaasalainen kirjailija, jonka romaaneissa yhdistyvät realismi ja psykologinen kauhu. Hautala on saanut teoksistaan Kalevi Jäntin ja Tiiliskivi-palkinnon, ja hänen romaanejaan on käännetty muun muassa saksaksi ja englanniksi.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Hautala, Marko, kirjoittaja.
Lukija Takatalo Mervi
Julkaisukieli fin
Kesto 8 h 57 min
Julkaisutiedot Helsinki Tammi 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (8 h 57 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi 2018. 978-952-04-0158-0.
Asiasanat ahdistus sukupolvet kauhukirjallisuus kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus lapsuudenkoti maaseutu lähteet suot outous esineet psykologinen jännityskirjallisuus romaanit