Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Absentia

Absentia

Olavi seisoo Mikaelin näyttelynavajaisissa pussi peniksenmuotoista pastaa kainalossaan. Tyttö erottuu jo ovelta, kuoharilasi nyrkissä, toinen kultakehyksellä. Sillä on tangokuningattaren nimi ja märissä kainaloissa pehmeää ruskeaa karvaa. Kaisa Elisabethin luona on kapea sänky, jonka peiton alta kurkistaa alaston 16-vuotias pikkusisko, Aava. On kesä 2006.Viisi vuotta myöhemmin iltapäivälehti kysyy, mitä Kaisa Lindille oikein tapahtui.Kesällä 2016 Aava asuu Lontoossa ja kaataa kaljaa Red Lionissa. Hän saa viestin, että Kaisan ex-mies Olavi on kaupungissa. Puhelin putoaa kädestä, Aava oksentaa ikkunasta.Absentia on omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani, joka kertoo kahdesta vuorokaudesta Lontoossa. Sen sisälle rakentuu villi aikamatka Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.Enni Vanhatapio syntyi Oulussa 1991. Hän on opiskellut hindin kieltä ja antropologiaa sekä työskennellyt sosiaaliohjaajana naisten turvataloissa nykyisessä kotikaupungissaan Lontoossa. Vanhatapio sijoittui kahdentoista parhaan joukkoon Gummeruksen ja Elisan romaanikilpailussa 2014. Absentia sai alkunsa tekstinäytteestä, jolla Vanhatapio tuli valituksi Gummeruksen ja Imagen kirjailijakouluun 2016.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Vanhatapio, Enni, kirjoittaja.
Lukija Vilhunen Anu
Julkaisukieli fin
Kesto 8 h 36 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (8 h 36 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Gummerus [2018 978-951-24-0958-7.
Asiasanat esikoisteokset ihmissuhderomaanit ihmissuhteet kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kohtaaminen menneisyys psykologiset romaanit rakkaus romaanit sisaruus viestit entiset kumppanit sisaret