Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Silmänkääntötemppu

Silmänkääntötemppu

16-vuotiaat Alma ja Sofia ovat parhaat ystävät. He ovat tunteneet toisensa alakoulusta asti ja tietävät jo katseesta, mitä toinen ajattelee. Ystävät jakavat toisilleen kaiken, kunnes Alma eräänä iltana kuntosalilta tullessaan näkee jotain, mitä ei todellakaan olisi halunnut. Ei tällaista voi salata parhaalta ystävältä, mutta jos Alma kertoo, mitä näki, hajoaako lukiosta jo valmiiksi stressaantunut Sofia aivan palasiksi? Missä menee toisen suojelemisen ja rehellisyyden raja? Silmänkääntötemppu on koukuttava nuortenromaani salaisuuden kantamisesta, omien ääriviivojen löytymisestä sekä perhe-elämän tsunameista. Elämässä kaikki ei ole mustavalkoista, ja oikean ja väärän erottaminen on joskus vaikeaa. Samalla kirja kuvaa koskettavasti sitä, miltä ystävyyden katkeaminen tuntuu. Laura Suomela on tamperelainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hän työskentelee nuorisotyönohjaajana, opiskelee ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja tekee ohessa free-toimittajan hommia. Hän on aiemmin kirjoittanut kolme varhaisnuorten romaania. Silmänkääntötemppu on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Suomela, Laura, kirjoittaja.
Lukija Tani Anni
Julkaisukieli fin
Kesto 5 h 12 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (5 h 12 min)
Alkuteoksen tiedot Hämeenlinna, Karisto 2018. s. 978-951-23-6417-6.
Asiasanat kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus nuortenkirjallisuus opiskelu lukio romaanit salaisuudet paljastukset tyttökirjat välirikko ystävät ystävyys tytöt