Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kiven sisässä : vuoren kirja

Kiven sisässä : vuoren kirja

Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä huikeaan tarinankerrontaan tekee sarjasta upean lukuelämyksen. ”Mä arvasin, että sun mummolta pöllittiin jotain. Sitä mä en kyllä osannu arvata, että ne on pölliny sydämen sen rinnasta.” Nörttipoika Pekon tuttu ja turvallinen maailma muuttuu äkillisesti mummon kuollessa. Jo ennen hautajaisia perhe muuttaa maalta mummon vanhaan asuntoon Helsingin Kallioon. Taakse jäävät vanhat kaverit, edessä on uusi koulu ja uusi kotikaupunki, joka tuntuu oudolla tavalla tutulta. Eräänä iltana oven taakse pöllähtää vielä kummallinen naapuri, jonka hunnutetuilta kasvoilta pilkistävät kiehtovat silmät.Koulussa Pekko tapaa erikoisen Tuulian, joka kiskoo hänet irti Minecraftin syövereistä keskelle todellista, hengenvaarallista peliä. Mummon kuolema ei ollutkaan onnettomuus vaan raaka murha. Ja tappaja on yhä vapaalla jalalla. Pekko joutuu huomaamaan kantavansa sisällään salaisuutta, josta moni on valmis maksamaan viattomien verellä. Kiven sisässä on itsenäinen jatko-osa teokselle Kaarnan kätkössä. Se jatkaa reaalifantasiasarjaa Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitystä höystävät huumori ja ripaus romantiikkaa. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Helminen, Sini, kirjoittaja.
Lukija Lauronen Mikko
Muut tekijät

Helminen, Sini, kirjoittaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 6 h 10 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017 )
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 10 min)
Sarja Väkiveriset, 2
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti 2017. s. 978-952-202-848-8.
Asiasanat fantasiakirjallisuus heimot vuoret kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kuolema isoäidit maanalainen maailma Helsinki nuortenkirjallisuus näkymättömyys pojat nörtit perhesalaisuudet alkuperä romaanit ryöstö sydän yliluonnolliset voimat ystävyys pojat tytöt