Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Vainikkala

Vainikkala

Kuka haluaa murhata rokkitähden? Politiikan toimittaja Toivo Tuohipuu saa tehtäväkseen kirjoittaa henkilökuva Juhani Hurmasta, Uuno Kailaan runoja englanniksi esittävän Mysterio-yhtyeen solistista. Rocktähdestä, jota kansa rakastaa rakastaa. Moskovan junassa selviää, että kaikki eivät tunne tuohon kansaan kuuluvansa.Matkan aikana toimittajan haastattelumankalle kertyy kosolti nousu- ja laskuhumalaista jorinaa, mutta onko siitä hyötyä, kun laukaus kajahtaa ja ikkunasta kurkistaa kaksi karvaista takapuolta?Vainikkalan lähestyessä sekä yksityisjunan että tapahtumien vauhti kiihtyy ja on selvää, että pelissä on paljon enemmän kuin Tuohipuun yt-neuvottelujen uhkaama työpaikka. Epäiltyjä riittää: syntymäpervo manageri Antero Parkkonen, vajaalla pakalla pelaava junakuski Simeon Varjokallio sekä bändin kitaristi Spaddu ja basisti Raatikainen. Ainakaan kahdella viimeisellä ei ole täysin puhtaita jauhoja pussissaan vaan useampi kilo heroiinia mätettynä Alepan kassiin.Jussi Lehmusvesi (s.1972) on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja. Hän on opiskellut mm. journalistiikkaa ja Jyväskylän yliopistossa. Vainikkala on Lehmusveden esikoisromaani. Se on mustan huumorin sävyttämä tarina elinikäisestä ystävyydestä, suuresta rakkaudesta, intohimoisesta runoudesta ja järjettömästä sekoilusta.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lehmusvesi, Jussi, kirjoittaja.
Lukija Tuomikko Panu
Julkaisukieli fin
Kesto 9 h 11 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (9 h 11 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Aula & Co 2017. 978-952-7190-44-9.
Asiasanat esikoisteokset haastattelut huumeet huumori kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus matkat junat Moskova murha muusikot romaanit toimittajat veijariromaanit