Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Illuusion särö

Illuusion särö

Koukuttava esikoisdekkari inhimillisyyden hauraista palasista, jotka kätkemme muilta. Myrkytys helsinkiläisessä päiväkodissa käynnistää tutkinnan, joka kietoutuu poliisien henkilökohtaiseen elämään. Kuka on kyennyt tekemään jotain näin kauheaa, ja miksi? Vihjesoiton perusteella päiväkodille saapuva väkivaltarikosyksikkö käynnistää tutkinnan Juha Parviaisen johdolla. Juha kohtaa tutkinnan myötä nuoruuden rakastettunsa, jonka kohtelu on jäänyt kaihertamaan mieltä. Uudenkin ihmissuhteen päätyttyä eroon ainut mutkaton suhde on muistisairauden portteja kolkuttelevaan äitiin. Juhan työpariksi tulee valmiusyksiköstä Paula Autio, joka on palannut töihin muutaman kuukauden vanhempainvapaan jälkeen. Rikoksen ratkaistakseen Paulan on etsittävä omaa tietään äitiyteen, jota on vieroksunut etävanhemman roolissaan. Uuden hälytyksen tullessa hän huomaa kauhukseen, ettei tiedä edes lapsensa päiväkotia. Juha ja Paula työskentelevät ensimmäistä kertaa yhdessä. Paine rikoksen ja sen syiden selvittämiseksi kasvaa päivä päivältä. Molemmat ovat tottuneet johtamaan, ja heidän vahvat luonteensa aiheuttavat yhteentörmäyksiä, erityisesti kun tutkinnan edetessä Juha vaikuttaa salaavan jotakin kollegoiltaan. Suvituulia Taponen (s. 1988) on helsinkiläinen konsultointialan yrittäjä ja tutkija. Illuusion särö on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen julkaisunsa, joka sai lopullisen muotonsa hänen esikoislapsensa syntymän jälkeen.

Logga in

Information om boken

Författare Taponen, Suvituulia, kirjoittaja.
Andra aktörer

Myllylahti, kustantaja,

Språk fin
Originalverk Illuusion särö.
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Espoo Myllylahti 2024 (Helsinki Sound Supreme 2024)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Serie MurhaMylly, 268
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Espoo, Myllylahti 2024. 366 s. 978-952-356-537-1.
Ämnesord dek koti