Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Arvoitus pinnan alla

Arvoitus pinnan alla

Totuus kestää kovimmatkin liekitAnn Rosmanin Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan viides osa, jossa ratkotaan hylätystä loistohotellista löytyneen ruumiin arvoitustaRuotsin kuningas Oskar II viettää kesää Marstrandin rannikkokaupungissa vuonna 1906. Kuninkaan saapuminen pienelle paikkakunnalle saa paikallisen ylhäisön kuohumaan, ja kahden kuukauden ajan kaikki Marstrandissa haluavat päästä kuninkaan piireihin ja osaksi hänen huomiostaan. Erityisen innoissaan arvovieraasta on paikallinen hotellinjohtaja Lundberg, jonka juuri rakennuttama loistohotelli on ajanut hänet suuriin velkoihin. Lundbergin on saatava hotelli kannattavaksi hinnalla millä hyvänsä.Toukokuussa 2013 Marstrandin vapaapalokunta järjestää sammutusharjoituksen ja polttaa pikkukaupungin entisen, sittemmin hylätyn loisteliaan hotellin. Liekkien sammuttua palokunta löytää hiiltyneistä raunioista ruumiin, joka tutkimusten jälkeen osoittautuu henkirikoksen uhriksi. Karin Adler Göteborgin poliisista hälytetään paikalle selvittämään tapausta.Arvoitus pinnan alla on Karin Adlerista kertovan sarjan viides osa, joka tempaisee lukijan keskelle pienen rannikkokaupungin idyllin rikkovaa murhamysteeriä. Rikoksen ratkaisemiseksi on selvitettävä arvoitus, jonka juuret ovat kasvaneet yli sata vuotta sitten.Alkuteos: Havskatten.

Logga in

Information om boken

Författare Rosman, Ann, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Andra aktörer

Bazar Kustannus, kustantaja,

Ingervo, Arto, kääntäjä,

Meri, Mikko, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Havskatten
Speltid 16 h 25 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (16 h 25 min)
Serie Karin Adler, 5
Originalverk [Helsinki], Bazar [2023]. 538 s. 978-952-376-287-9.
Ämnesord aikatasot dek hotellit juonittelu kaunokirjallisuus korruptio käännökset Marstrand (fiktiivinen paikka) naiset perijät poliisikirjallisuus poliisit rakentaminen rikoskirjallisuus romaanit ruotsinkielinen kirjallisuus saaristot seurapiirit