Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Hornet-lentäjä

Hornet-lentäjä

”Muistan ajatelleeni, että jos oli meidän vuoromme tehdä historiaa, niin olkoon sitten niin.” Tarina nuoren miehen matkasta Hornet-lentäjäksi kurkistaa Suomen vaarallisimman ammatin kulisseihin ja maamme ensimmäisen superhävittäjän ohjaamoon. Kun psykiatriseksi sairaanhoitajaksi opiskeleva Heikki Mansikka kuuli ystävältään Ilmavoimista, hän tiesi vihdoin mitä halusi elämässään tehdä. Alkoi pitkä ja vaativa tie kohti F/A 18 Hornet -hävittäjän ohjaimia ja lopulta laivueen komentajuutta. Lentäjäuransa aikana Mansikka oppi ennen kaikkea itsestään ja päätyi osaltaan muuttamaan simputuskulttuuria kohti ihmisläheistä johtajuutta. Nuorena lentäjänä hän halusi olla itse paras, mutta kouluttajana hän toivoi oppilaidensa lentävän itseään paremmin. Millaista on lentää Hornet-hävittäjää, jonka G-voimat voivat viedä tajunnan ja jonka ohjaimissa onnistumiseen tai kuolemaan johtavat päätökset pitää tehdä sekunnin murto-osissa? Entä miltä tuntuu, kun harjoittelun sijasta valmistaudutaan lähtemään suojaamaan Suomea tositilanteessa? Everstiluutnantti (evp.) Heikki Mansikka on lentänyt Suomen ilmavoimissa Hornetilla kolmella vuosikymmenellä ja edennyt Hornet-lennonopettajaksi ja Hornet-laivueen komentajaksi. Hän teki hävittäjälentäjien kognitiivista kuormitusta ja suorituskykyä käsittelevän väitöskirjan Coventry Universityssä ja on maanpuolustuskorkeakoulun dosentti. Mansikka toimii lisäksi Chief Air Combat Scientist -tittelillä suomalaisessa Insta Groupissa tehtävänään tutkia ja kehittää Ilmavoimien ja erityisesti hävittäjäohjaajien suorituskykyä.

Logga in

Information om boken

Författare Mansikka, Heikki, kirjoittaja.
Inläsare Kananen Jami
Språk fin
Speltid 11 h 38 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (11 h 38 min)
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. 348 s. 978-951-0-48908-6.
Ämnesord ammattikulttuuri eläm everstiluutnantit hävittäjät (sotilaslentokoneet) ilma ilmavoimat komentajat koti lennonopettajat lentäjät muistelmat sota sotilasilmailu sotilaslentokoneet sotilaslentäjät Suomi upseerit