Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kalastajien kyydissä Itämerellä

Kalastajien kyydissä Itämerellä

Kalastajien kyydissä Itämerellä kertoo muutoksen kourissa olevasta elinkeinosta. Moni rannikkokalastaja nostaa verkkonsa ja rysänsä vedestä viimeistä kertaa, ja samalla katoaa pala ikiaikaista elämäntapaa. Yhä suurempi osuus saaliista tuodaan avomereltä troolaamalla.Kalastajat näkevät työssään, että Itämeri ei voi hyvin. Vaikka päästöt Itämereen ovat vähentyneet merkittävästi, sen tila on huono.Lähivesistä pyydetylle kalalle on kuitenkin kysyntää. Millainen on kalastajien ammatti, joka tuo ruokapöytäämme kalaherkkuja? Mitä kaloja Itämeressä on, ja mitä niistä hyödynnetään eniten? Kirjailija Jukka Ahonen ja biologi Janne Sundell ovat seuranneet kalastajia kahden vuoden aikana eri puolilla Itämerta. Kuvaaja Pekka Turunen on dokumentoinut mieleenpainuvat matkat.Jukka Ahonen on espoolainen kirjailija, joka on narrannut kaloja serkkunsa Janne Sundellin kanssa mökillä lapsesta asti. Hänen edellinen tietokirjansa Juuret Martsarissa (SKS) julkaistiin vuonna 2019. Jukka on tehnyt lisäksi lastenkirjoja ja lauluja- Siviilissä Jukka toimii Pohjoismaiden Investointipankin viestintäjohtajana. Työssään hän seuraa Itämeren tilaa erityisesti kansainvälisen rahoittajan näkökulmasta.Janne Sundell on Hämeenlinnassa asuva biologi ja ekologian dosentti, jonka erikoisalaa ovat eliöiden kannanvaihtelut ja käyttäytymisekologia. Näistä aiheista hän on kirjoittanut myös useita yleistajuisia artikkeleita lehtiin ja kirjoihin. Työssään yliopistonlehtorina Janne johtaa Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa. Kalat ja kalastus ovat hänelle sekä harrastus että tutkimuskohde.Pekka Turunen on pitkän linjan valokuvaaja, joka on kirjoissaan ja näyttelyissään kuvannut suomalaista maaseutua, ympäristöasioita ja energiakysymyksiä. Nyt valtion taiteilijaeläkkeellä hän jatkaa valokuvien ottamista entiseen malliin ja asuu Itämeren saaressa.

Logga in

Information om boken

Författare Ahonen, Jukka, kirjoittaja.
Inläsare Heikkilä Harri
Andra aktörer

Sundell, Janne, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 4 h 37 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (4 h 37 min)
Anmärkningar Kirjoittajat: Jukka Ahonen, Janne Sundell ; valokuvat: Pekka Turunen.
Originalverk Helsinki, John Nurmisen säätiö [2022]. 197 s. 978-952-9745-91-3.
Ämnesord elinkeinot elämäntapa Itämeren alue Itämeri kalakannat kalastajat kalastus kalastusalueet meret merialueet merikalastus rannikot sääntely