Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Arktinen ruletti

Arktinen ruletti

""Syyskuun 20. päivän aamuna tuuli kääntyi ensin pohjoiseen ja illalla uudelleen länteen. Vaikka pääsimme irti ahtojäistä, emme vielä pystyneet käyttämään purjeita, joten kytkimme laivan ja kohtalomme jälleen uuteen jäälauttaan."" Luoteisväylän löytäjän komentaja Robert McCluren purjehdus oli kunnianhimoisen ja riskejä pelkäämättömän upseerin johtama onnekas löytöretki. McClure halusi, että retki muistetaan hänen oman näkemyksensä mukaan ja vaati, että kaikki päiväkirjat jätettiin Investigator-alukseen, kun se hylättiin. Tämän kirjan tapahtumat perustuvat laivan lääkärin ja eskimotulkin lähes autenttisiin päiväkirjoihin ja muihin säilyneisiin muistelmiin. Arktinen ruletti on puolidokumentaarinen seikkailu, jännittävä kertomus, joka alkaa Lontoosta tammikuussa 1850 ja päättyy neljä vuotta myöhemmin Kanadan pohjoisrannikon hyisille vesille. Romaani on myös hyytävä kertomus kunnianhimosta, peräänantamattomuudesta, konflikteista, tuimista arktisista talvista, vastoinkäymisistä ja selvitymisestä, merestä ja luonnosta Arktiksessa. Kirjailija Matti Lainema on kauppatieteilijä, joka on kirjoittanut lukuisia kirjoja yrityksen johtamisesta ja yrityksen hallituksen roolista, mutta myös Alaskan retkistään. Historia on kiinnostanut häntä aina, siitä kertovat viisi yrityshistoriaa sekä kirja Ultima Thule, pohjoiset löytöretket, jonka hän kirjoitti Juha Nurmisen kanssa.

Logga in

Information om boken

Författare Lainema, Matti, kirjoittaja.
Inläsare Mäkynen Timo
Andra aktörer

John Nurmisen säätiö, kustantaja,

Språk fin
Speltid 6 h 19 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 19 min)
Originalverk Helsinki, John Nurmisen säätiö [2021]. 193 s. 978-952-9745-90-6.
Ämnesord arktinen alue historialliset romaanit kaunokirjallisuus laivat löydöt merenkulku merikirjallisuus meriväylät romaanit suomenkielinen kirjallisuus todellisuuspohjaiset teokset tutkimusmatkailijat tutkimusmatkat