Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Muuten siitä viime kerrasta

Muuten siitä viime kerrasta

Kaksi parasta ystävystä.Yksi hukattu mahdollisuus.Ilta, jona kaikki muuttuu.Eve, Justin, Susie ja Ed ovat olleet ystävyksiä 18-vuotiaista saakka. He ovat nyt 30-vuotiaita ja edelleen yhtä läheisiä kuin aina. Torstain pubivisa on yhä pyhä perinne ja Eve on vieläkin salaa rakastunut Ediin. Even olisi ehkä kannattanut jo siirtyä elämässään eteenpäin, mutta hän ei voi olla ajattelematta, mitä heidän välilleen olisi voinut kehittyä. Sitä paitsi Eve tietää, että toisinaan Edkin miettii menetettyä mahdollisuutta.Eräänä iltana nelikon jokaisen jäsenen elämä muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä ikuisiksi ajoiksi. Eve saa selville, ettei tunnekaan ystäviään niin hyvin kuin luulee ja ettei hän ole ystävyksistä ainoa, jolla on salaisuuksia.Mhairi McFarlane on Nottinghamissa asuva kirjailija, joka on kuudella suomennetulla teoksellaan noussut yhdeksi luetuimmista ja kuunnelluimmista hyvän mielen kirjailijoista. Muuten siitä viime kerrasta on Mhairin seitsemäs teos. Kirjailijan hämmentävä nimi äännetään Va-ri.

Logga in

Information om boken

Författare McFarlane, Mhairi, kirjoittaja.
Andra aktörer

Arvonen, Hanna, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Last night
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Celia 2022)
Fysisk beskrivning pistekirja (12 vihkoa, 891 s., 663 kt)
Originalverk Stockholm, HarperCollins [2021]. 394 s. 978-91-509-6026-6.
Ämnesord chick lit elämänmuutokset englanninkielinen kirjallisuus ihmissuhteet kaunokirjallisuus käännökset nuoruudenystävät rakastuminen rakkaus rakkausromaanit romaanit salaisuudet seksuaalinen viehätysvoima viihdekirjallisuus