Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Oikeusjuttu

Oikeusjuttu

”Mitään ei saa enää sanoa”, kuuluu julkisessa keskustelussa tiuhaan toisteltu fraasi. Todellisuudessa Suomessa saa sanoa paljonkin: uhkailla ja huoritella voi ilman kummoista pelkoa vastuuseen joutumisesta. Natsiksi tai rasistiksi kutsumisesta voi joutua kuitenkin rikossyytteeseen. Tässä kirjassa toimittaja Johanna Vehkoo kertoo, kuinka hänelle kävi juuri niin.Oikeusjuttu on tositarina yhdestä kunnianloukkausoikeudenkäynnistä mutta myös laajemmasta ilmiöstä: oikeistotrollien suhteettoman suureksi kasvaneesta vaikutuksesta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Nettioikeisto on vedättänyt mediaa jo vuosikausien ajan, ja nyt sen kohteena on myös oikeuslaitos. Oikeusjutussa Johanna Vehkoo pureutuu oman tarinansa kautta trollauksen mekanismeihin ja sen luomiin uhkakuviin sekä jo todellisiin vaikutuksiin.Johanna Vehkoo on tutkiva toimittaja. Hän toimii johtajana Feministisessä ajatushautomo Hatussa ja on yksi Long Playn perustajista. Vehkoon ja Emmi Niemisen journalistinen sarjakuvateos Vihan ja inhon internet oli vuoden 2018 Sarjakuva Finlandia -ehdokas ja voitti Nuori voima -palkinnon.

Logga in

Information om boken

Författare Vehkoo, Johanna, kirjoittaja.
Inläsare Vilhunen Anu
Språk fin
Speltid 6 h 23 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 23 min)
Originalverk [Helsinki], Kosmos [2021]. 213 s. 978-952-352-108-7.
Ämnesord häirintä kunnianloukkaus oikeudenkäynti oikeuslaitos oikeustapaukset ong poli päätökset sananvapaus solvaukset toimittajat (media) trollaus tuomiot uhkailu vainoaminen verkkoviestintä vihapuhe yhtk äärioikeistolaisuus