Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Armonvuosi

Armonvuosi

Kylän tytöillä on taito vietellä miehet sängyistään, villitä nuoret viattomat pojat ja syöstä vaimot mustasukkaisuuden syövereihin. Siksi heidät karkotetaan erämaahan naiseuden kynnyksellä, päästämään taikuutensa valloilleen ennen avioon asettumista. Kaikki eivät kuitenkaan palaa. 16-vuotias Tierney ei tunne oloaan voimakkaaksi tai maagiseksi. Ja nyt hänen on selviydyttävä kokonaisesta vuodesta pohjoisen metsissä. Tyttöjen on päästävä eroon taikuudestaan ennen kuin he voivat palata kotiin puhdistuneina. Tierney on syystäkin huolissaan: erämaan lisäksi tyttöjen turmio saattaa tulla kohtalotovereiden tai salametsästäjien muodossa. Armonvuosi on hengästyttävä feministinen dystopia, joka tarkastelee teräväkatseisesti tyttöjen keskinäisiä suhteita, naiseutta jota he lähestyvät ja vaikeita päätöksiä, joita he joutuvat tekemään. Se on tarina toivosta, kapinasta ja siitä hinnasta, jonka joudumme maksamaan, kun naisten oikeudet ja arvo kiistetään. Kirja myytiin jo ennen ilmestymistään 19 maahan, ja Universal Pictures on ostanut sen elokuvaoikeudet. Elokuvan ohjaa Pitch Perfect- ja Nälkäpeli-elokuvista tuttu Elizabeth Banks. Kirjailija itse toimii yhtenä tuottajista. Kim Liggett syntyi Amerikan Keskilännessä ja muutti New Yorkiin töiden perässä. Hän on aiemmin julkaissut neljä romaania. Liggett viettää aikaansa tarot-korttien parissa ja etsimällä Manhattanilta harvinaisia hajuvesiä ja parasta kananmunanvalkuaista sisältävää cocktailia.

Logga in

Information om boken

Författare Liggett, Kim, kirjoittaja.
Inläsare Niskanen Karoliina
Andra aktörer

Ojalatva, Leena, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk The grace year
Speltid 12 h 28 min
Utgivningsuppgifter Hämeenlinna Karisto 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (12 h 28 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Hämeenlinna, Karisto [2020]. s. 978-951-23-6765-8.
Ämnesord dystopiat englanninkielinen kirjallisuus erämaat henkiinjääminen karkotus kaunokirjallisuus käännökset magia naisen asema nuoret nuorten aikuisten kirjat romaanit spekulatiivinen fiktio sukupuoliroolit tieteiskirjallisuus tytöt vaihtoehtoiset todellisuudet