Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Näyttelijä

Näyttelijä

Kaunistelematon romaani unelmien toteutumisestaMitä ihmisessä tapahtuu, kun hän joutuu jatkuvasti alttiiksi muiden katseille? Häviääkö samalla osa itsestä? Tunnetun näyttelijä-ohjaajan esikoisromaani.”Minusta tulee näyttelijä, sanoin ja tuntui kuin olisin kuullut koko sanan ensimmäistä kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa se todella tarkoitti jotain – se tarkoitti minun loppuelämääni, se tarkoitti rankkaa työtä, häpeää ja hurmiota, se tarkoitti, että kutsumukseni astuisi täytäntöön.”Haave on toteutunut. Kertojasta on tullut näyttelijä, hän on näytellyt elokuvissa ja teatterissa, ihmiset ovat tunnistaneet hänen kasvonsa kadulla. Mutta nyt roolit ovat loppuneet ja kertoja on jäänyt kotiin hoitamaan tytärtään. Vaimo puolestaan tekee menestyksekästä uraa suurilla näyttämöillä.Jussi Nikkilä (s. 1982) on helsinkiläinen näyttelijä-ohjaaja, joka tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Pussikaljaelokuva ja Ganes sekä Shakespeare-ohjauksistaan Rikhard III ja Julia ja Romeo. Parhaillaan Nikkilä näyttelee nimiroolia Turun Kaupunginteatterin Hamletissa. Näyttelijä on hänen esikoisromaaninsa.

Logga in

Information om boken

Författare Nikkilä, Jussi, kirjoittaja.
Inläsare Hedman Ari-Matti
Språk fin
Speltid 8 h 27 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2020 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h 27 min)
Originalverk Helsinki, Tammi [2019]. 978-952-04-0812-1.
Ämnesord arkielämä epäonnistuminen esikoisteokset Helsinki isyys kaunokirjallisuus lapsuus menneisyys näytteleminen näyttelijät parisuhde psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus taiteilijaromaanit unelmat vanhempi-lapsisuhde