Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Eduskunta : ystäviä ja vihamiehiä

Eduskunta : ystäviä ja vihamiehiä

Eduskunnassa on paljon valtataisteluita, sillä edustuksellisessa demokratiassa pyrkimys valtaan on jokaisen poliitikon velvollisuus.Eduskunta - Ystäviä ja vihamiehiä kertoo suomen julkisimmasta ja salaisimmasta työpaikasta - siitä pienoismaailmasta, johon kaksisataa kansan valitsemaa edustajaa kokoontuu hoitamaan tehtäväänsä. Se kertoo vihamiesten ystävyydestä, hallitusta kaaoksesta ja yksinäisyydestä väentungoksessa.Kansanedustajat ovat vallasta taistelevia poliitikkoja, mutta samalla he ovat ihmisiä henkilökohtaisine ongelmineen, huolineen ja riittämättömyyden tunteineen. Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa ei voida haaveilla harmoniasta tai pyrkiä siihen paremmalla työpaikkakulttuurilla. Koska koko instituution olemassaolo perustuu konflikteille, niiden kanssa on pystyttävä elämään.Kansanedustaja Anna Kontula tutkii havainnoiden ja edustajakollegojaan haastatellen, miten hänen työympäristössään hallitaan jatkuvaa konfliktia. Tarve sen hallitsemiseen selittää monia sellaisia eduskunnan sisäisiä käytäntöjä, joita on muuten mahdotonta ymmärtää.

Logga in

Information om boken

Författare Kontula, Anna, kirjoittaja.
Inläsare Kosonen Tuija
Språk fin
Speltid 5 h 17 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (5 h 17 min)
Originalverk Helsinki, Into Kustannus [2018 192 s. 978-952-264-953-9.
Ämnesord demokratia eduskuntatyö konfliktinhallinta parlamentarismi poliittinen päätöksenteko työkulttuuri poliitikot kansanedustuslaitokset työtavat kansanedustajat valta