Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Näkijä

Näkijä

Onko toivoa kadonneen lapsen löytymisestä…? Anna ja James Buckin ainoa lapsi Daniel katosi kotikadulta, kun poika oli neljän ikäinen. Danielista jäivät vain pienet jalanjäljet naapurissa olevan autokorjaamon edustalle ajetussa tuoreessa betonissa. Mitä sen jälkeen tapahtui, on mysteeri. Vuosi katoamisen jälkeen Anna on yhä sekaisin surusta, eristäytynyt omiin oloihinsa, ja vaalii jalanjälkiä kuin ainoaa aarrettaan. Kun Anna kuulee julkkikseksi kohonneesta meediosta, näkijästä, hän tarttuu tähän viimeisenä oljenkortenaan. Myös poliisi on meedion avusta kiinnostunut selvittäessään samoihin aikoihin Danielin kanssa kadonneen Edie-tytön tapausta. Vieläkö on toivoa lasten löytämisestä, näin pitkän ajan jälkeen? Piinaavan jännittävä juoni imaisee mukaansa, ja omaääninen, taitava kertoja onnistuu yllättämään lukijan hätkähdyttävällä tavalla. Belinda Bauer on palkittu brittikirjailija, joka asuu Walesissa. Bauerin esikoinen Hautanummi herätti rikosromaanipiirien huomion ja oli kaikkien aikojen ensimmäinen esikoisromaani, jolle myönnettiin arvostettu CWA:n Gold Dagger -palkinto. Näkijä on Bauerin viides suomennettu romaani.

Logga in

Information om boken

Författare Bauer, Belinda, kirjoittaja.
Inläsare Alander Erja
Andra aktörer

Kolehmainen, Annukka, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk The shut eye
Speltid 9 h 28 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (9 h 28 min)
Originalverk Hämeenlinna, Karisto Oy [2018[. 978-951-23-6286-8.
Ämnesord etsintä kadonneet jännityskirjallisuus katoaminen lapset kaunokirjallisuus englanninkielinen kirjallisuus käännökset meediot poliisi rikoskirjallisuus romaanit