Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kevään varjo

Kevään varjo

Huhtikuu 1918. Venäjän laivasto on aloittanut lähtövalmistelut, ja samaan aikaan huhut Helsinkiä kohti marssivista saksalaisista joukoista voimistuvat. Kuolleeksi otaksuttu Anders Autio ottaa osaa valkokaartin maanalaiseen toimintaan ja liikkuu pääkaupungissa parroittuneena ja tunnistamattomaksi pukeutuneena tietämättä vaimonsa Esterin päätyneen läheiseen suhteeseen toisen miehen kanssa. Samaan aikaan punainen miliisi Leo Waara tutkii poliittiselta murhalta vaikuttavaa ampumatapausta, josta alkaa pian ilmetä merkillisiä piirteitä. Eikä Leon hämmennystä vähennä se, että yhdeksi asianosaiseksi paljastuu viehkeä hurmossaarnaaja Mirjam Drifva, joka kovin mielellään päästäisi Leon estoistaan… Timo Saarron uuden rikosromaanin miljöö on Kuoleman kuukaudesta tuttu. Suomen itsenäisyyttä on kestänyt pian puoli vuotta. Pelko, epäluulo ja levottomuus lisääntyvät, kunnes tilanne käy kohtalokkaaksi punaisen Helsingin puolustajille. Pääkaupungin kasvot ovat kovat mutta perin kiinnostavat.Timo Saarto on helsinkiläinen teologian maisteri, kitaransoiton, klassisen rockin ja Olavi Virran musiikin ystävä. Hän on julkaissut aiemmin romaanit Vaitelias poika ja Vesimiehen aika sekä historialliseen Helsinkiin sijoittuvan rikosromaanin Kuoleman kuukausi. Timo Saarto voitti vuonna 2010 Kariston 110­vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn kirjoituskilpailun romaanillaan Vaitelias poika.

Logga in

Information om boken

Författare Saarto, Timo kirjoittaja.
Inläsare Niemi Markus
Språk fin
Speltid 6 h 40 min
Utgivningsuppgifter Hämeenlinna Karisto 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 40 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Hämeenlinna, Karisto 2018. 978-951-23-6433-6.
Ämnesord aikakausiromaanit historialliset romaanit kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kaupungit Helsinki 1910-luku maanalainen toiminta miliisiupseerit poliittinen jännityskirjallisuus poliittinen murha tutkimus punaiset (kansalaissota) rikoskirjallisuus ristiriidat yhteiskuntaluokat romaanit saarnaajat naiset valkoiset (kansalaissota) yhteiskuntaolot Suomi 1918