Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kaksoiselämää

Kaksoiselämää

Perussuomalaisen poliitikon Kari Pajarin mieli on maassa. Surkean vaalituloksen vuoksi hän joutuu jättämään tehtävänsä sisäministerinä. Hänellä on onnekseen takataskussa eräänlainen valttikortti. Aloittaakseen paluun yhteiskunnallisiin tehtäviin Pajari sopii tapaamisen asianajaja Camilla Koronowin kanssa Helsingin Tähtitorninmäelle.Rumankolean illan tapahtumat kuitenkin riistäytyvät käsistä. Paikalle hälytetään oluella istuvat keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen. Suomen tunnetuimmat murhatutkijat eivät osaa aavistaa, kuinka monimutkainen tapaus heillä on käsissään. Se johdattaa Söderin ja Jorosen Turkuun, josta 1990-luvun pankkikriisin myötä alkaa selvitä merkillisiä asioita. Onko kyse terrorismista, rakkaudesta, juridiikasta vai politiikan ja bisneksen valtapelistä?Jollakin tapaa murhiin liittyy myös Kakolassa 1990-luvun lopulla istuva vanki, joka jaksaa päivästä toiseen sen voimalla, että uskoo saavansa vielä oikeutta, muodossa tai toisessa. Ja joka laulaa päiviä kuluttaakseen mielessään Juice Leskistä: ”Kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään. Joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään…”

Logga in

Information om boken

Författare Häkämies, Kari, kirjoittaja.
Inläsare Tuomikko Panu
Språk fin
Speltid 10 h 23 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 23 min)
Originalverk Helsinki, Teos 2017. 351 s. 978-951-851-806-1.
Ämnesord jännityskirjallisuus kaksoiselämä kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kaupungit Turku kosto menneisyys vaikutukset motiivit sanoitukset laulut pankkikriisit 1990-luku poliisikirjallisuus poliisitutkinta murha poliitikot epäonnistuminen vaalit rikoskirjallisuus rikostutkijat Keskusrikospoliisi romaanit