Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Kananlihalla : vakoilukertomuksia

Kananlihalla : vakoilukertomuksia

Amerikkalainen tiedustelumies saapuu kylmimpään vuodenaikaan vähintään yhtä kylmän sodan aikaiseen Helsinkiin ja huomaa pian huoltavansa yksin viisivuotiasta poikaansa. Suomalaissyntyinen vanhahko rouva kertoo balttipakolaisten seniorikodissa nuorelle toimittajalle kaikkiin elämänvaiheisiinsa vaikuttaneesta tiedustelutoiminnasta. Ja miltä näyttääkään elämä reaalisosialististen maiden joukkoon liittyneessä Suomessa?Pitkän tietokirjauran jälkeen Jukka Rislakki on tehnyt ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa. Hänen jo vuosia sitten hahmottelemansa vakoiluromaani on saanut alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavan muodon: Kananlihalla koostuu kolmesta pienoisromaanista, joiden tarinat sivuavat vakoilua, tiedustelua ja salaisen poliisin maailmaa. Ne ankkuroituvat tositapahtumiin Suomen ja suomalaisten liittyessä niihin kaikkiin. Viimeinen kertomus Varsovan liiton Suomesta on toki täyttä fiktiota, mutta sekin nojautuu tukevasti historian opetuksiin.Tähtäsin realistiseen, suurentelemattomaan ja todenmukaiseen kuvaan tästä usein kovin dramatisoidusta salaperäisestä maailmasta. Seikkailullisuutta tärkeämpiä ovat vakoilutekniikka ja tunnelmat – stressi, levottomuus, pelot, epäilykset – ja miljöö sekä ihmisen omatunto ja hänen valintansa”, Rislakki kuvailee kertomuksiaan. Kirjan loppuliitteenä on lyhyt selvitys tarinoiden taustoista ja ”totuudellisuusasteesta”.Jukka Rislakki (s. 1945) on toimittaja ja kirjailija, jolta on julkaistu Suomessa, Baltian maissa, Ukrainassa ja Yhdysvalloissa useita Suomen lähihistoriaa, Baltian maita, Venäjää ja tiedustelutoimintaa käsitteleviä kirjoja. Viimeksi ovat ilmestyneet Paha sektori ja Vorkuta! WSOY:n kustantamina. Rislakki on naimisissa entisen Latvian Suomen suurlähettilään Anna Ž?guren kanssa. He ovat asuneet Latviassa Jurmalassa vuodesta 2002. Rislakki toimi Suomen sarjakuvaseuran ensimmäisenä puheenjohtajana 1970-luvun alkupuolella ja on julkaissut pilapiirroksia päivälehti Dienassa.

Logga in

Information om boken

Författare Rislakki, Jukka, kirjoittaja.
Inläsare Tulikorpi Tuomas
Språk fin
Speltid 7 h 26 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (7 h 26 min)
Originalverk [Helsinki], Arktinen Banaani 2016. 255 s. 978-952-270-298-2.
Ämnesord agentit tiedustelupalvelut Helsinki kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kylmä sota muistot pakolaiset Latvia novellit pienoisromaanit vaihtoehtohistoria Suomi vakoilu 1970-luku vakoilukirjallisuus vastavakoilu