Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Tulikukkien aika

Tulikukkien aika

Tulikukkien aika aloittaa Sarah Larkin toisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan historiallisen sukusaagan, jonka ihmiskohtalot jättävät unohtumattoman jäljen lukijan sydämeen Vuonna 1837 muutto Saksasta pieneen uusiseelantilaiseen kalastajakylään tarjoaa Ida Langen perheelle mahdollisuuden rakentaa parempi tulevaisuus. Tiukan uskonnollisessa yhteisössä kasvaneen Idan sydän kaipaa köyhää työläispoikaa, jonka hän on tuntenut lapsuudestaan saakka, mutta nyt Ida on ansassa isänsä valitseman miehen kanssa. Uudessa-Seelannissa kasvaneelle Catille elämä siirtokunnassa ei ole ollut helppoa, mutta onni vaikuttaa kääntyvän, kun hän päätyy maorikansan adoptoimaksi. Cat kuitenkin karkotetaan, kun hän haastaa heimon perinteet, ja hänellä ei ole taaskaan muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tulevaisuutensa ohjat omiin käsiinsä. Kun kohtalo tuo Idan ja Catin yhteen, he tunnistavat toisissaan henkisen yhteyden, jonka pohjalta kasvaa ystävyys. Sitä eivät murra kauniin mutta armottoman luonnon haasteet, menneisyyden uhat tai sydänsurut. He löytävät oman voimansa ja sinnikkyytensä, ja heidän matkansa on vasta alussa. Sarah Larkin Tulikukka-sukusaaga on unohtumaton kertomus kahdesta sinnikkäästä naisesta, jotka etsivät omaa tietään 1800-luvun Uudessa-Seelannissa. Saksassa vuonna 1958 syntynyt Sarah Lark on työskennellyt opettajana, matkaoppaana sekä mainostoimittajana. Hän on kirjoittanut useita Saksassa palkittuja teoksia. Nykyisin Lark asuu Almeríassa Espanjassa kissan ja neljän koiran kanssa. Kirjoittamisen ohella Lark hoitaa eläkkeelle jääneitä hevosia, soittaa kitaraa ja laulaa. Larkin laajasta tuotannosta on aiemmin julkaistu suomeksi edellinen Uusi-Seelanti-sarja, johon kuuluvat kirjat Valkoisen pilven maa, Maorien laulu, Kiivilinnun kutsu ja Toivoa maailman äärissä, sekä kaksiosainen Jamaika-sarja, jonka kirjat ovat Tuhansien lähteiden saarija Punaisen mangroven saari. Keväällä 2024 ilmestyvä Tulikukkien aika aloittaa toisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan s

Log in

Book info

Author Lark, Sarah, kirjoittaja.
Contributors

Bazar Kustannus, kustantaja,

Leeuwen, Sanna van, kääntäjä,

Language fin
Original Die Zeit der Feuerblüten.
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Series Tulikukka-sarja, [1
Original publication info [Helsinki], Bazar [2024]. 973 s. 978-952-376-523-8.
Keywords heimot hist historialliset romaanit kaunokirjallisuus käännökset luku maorit naiset romaanit saksankielinen kirjallisuus siirtokunnat suku sukuromaanit uskonnolliset yhteisöt Uusi-Seelanti ystävyys