Sanotaan, että lapsen kuolema on suruista suurin. Olipa lapsi sitten kuollessaan aivan pieni tai jo aikuiseksi varttunut, horjuttaa tapahtunut vanhemman elämän perustuksia voimakkaasti. Koska meistä jokainen on oma uniikki yksilönsä, myös surumme on aina ainutlaatuinen. Kirja rohkaisee lempeästi hyväksymään oman surun ainutlaatuiset kasvot, pysähtymään kokemuksensa äärelle ja sitten, kun aika on kypsä, suuntaamaan katseen toiveikkaasti kohti tulevaa. Vaikka mikään ei enää koskaan tule olemaan samanlaista kuin se oli ennen lapsen kuolemaa, elämä jatkuu. Kaipauksen sävyinen elämä voi olla hyvää, merkityksellistä ja onnellista. Kirjassa syvennytään lohdullisesti ja toivoa ruokkien vanhemman elämään lapsen kuoleman jälkeen. Teksti kutsuu pohtimaan, miten kokemus vaikuttaa omaan identiteettiin, käsitykseen elämästä, ihmissuhteisiin ja työelämään. Kirjan sivuilla ajatuksiaan kaipauksen sävyisestä elämästään jakavat myös kokemusasiantuntijat. Liisa Ahonen on kasvatustieteen tohtori, kouluttaja, puhuja ja tietokirjailija, jonka aikaisemmat teokset ovat suuntautuneet lasten kasvatuksen ja opettamisen ammattilaisille. Liisa on kuitenkin ennen kaikkea kolmen lapsen äiti. Hänen esikoispoikansa menehtyi 13-vuotiaana tapaturman seurauksena. Omakohtainen kokemus sai Liisan kirjoittamaan kirjan tästä aiheesta. Hän toivoo sydämensä pohjasta saakka, että kirjan sisältö toisi vanhemmille toivoa ja luottamusta huomiseen.
Kaipauksen sävyinen elämä : miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen
Kaipauksen sävyinen elämä : miten löytää toivoa lapsen kuoleman jälkeen
Book info |
|
Author | Ahonen, Liisa, kirjoittaja. |
Reader | Talvensalo Tanja |
Contributors | Tuuma-kustannus, kustantaja, |
Language | fin |
Original | Kaipauksen sävyinen elämä. |
Duration | 7 h 47 min |
Accessibility information | kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla |
Publication info | Jyväskylä Tuuma 2024 (Helsinki Book Brothers 2024) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (7 h 47 min) |
Notifications | Yhteistuotanto kustantajan kanssa. |
Original publication info | Jyväskylä, Tuuma [2024]. 247 s. 978-952-370-514-2. |
Keywords | hyväksyminen (psykologia) kaipaus kuolema lapset (perheenjäsenet) menetys perheenjäsenet perheet psyk suru surutyö toipuminen traumat |