Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Ruttoyöt

Ruttoyöt

Karanteenissa satumaisella saarella Dekkaria ja historiallista romaania yhdistelevä lukuelämys ruttoepidemian eristämästä Välimeren saaresta. Vuonna 1901 kuvitteellisella Mingerin saarella puhkeaa rutto. Sulttaani Abdul Hamid II määrää karanteeniin asukkaat, joista puolet ovat muslimeja, puolet ortodokseja. Kaikki eivät suostu tottelemaan, ja lopulta tilanne kärjistyy murhaksi. Salapoliisiromaaneja rakastava sulttaani vaatii rikoksen selvittämistä Sherlock Holmesin menetelmin, mutta ruttoa ne eivät toki pysäytä. Onko edessä koko Euroopan tuho? Yltäkylläisesti tapahtumia maalaileva Orhan Pamuk on kirjoittanut oraakkelimaisen teoksen, jossa on nähtävissä koronapandemian koko kuva, vuosia ennen sen alkamista. Orhan Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamukin teokset ovat olleet suuria myyntimenestyksiä hänen kotimaassaan ja niitä on käännetty 24 kielelle. Time-lehti valitsi vuonna 1999 Pamukin yhdeksi 14 eurooppalaisesta, joiden uudenlainen ajattelu näyttää maanosalle tietä uudelle vuosituhannelle.

Log in

Book info

Author Pamuk, Orhan, kirjoittaja.
Reader Rauvala Tapio
Contributors

Kojo, Tuula, kääntäjä,

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Language fin
Original Veba Geceleri
Duration 27 h 29 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2024 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2024)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (27 h 29 min)
Series Keltainen kirjasto, 535
Notifications Irtopäällyksessä myös: Nobel.
Original publication info Helsinki, Tammi [2023]. 818 s. 978-952-04-4723-6.
Keywords hist historialliset romaanit ihmissuhteet karanteeni kaunokirjallisuus käännökset luku pandemiat rakkaus romaanit rutto saaret turkinkielinen kirjallisuus