Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Voittoja ja tappioita

Voittoja ja tappioita

Voittoja ja tappioita on Osmo Soininvaaran poliittinen muistelmateos. Hänen uransa on edennyt niin sattuman kuin suunnitelmienkin ohjaamana montaa reittiä. Yhteiskunnallisesti näkyvin niistä on vienyt 1960-luvun lopun nuorliberaaleista Helsinki-liikkeen ja Koijärven kautta yhdeksi vihreän liikkeen kantavista voimista ja Vihreää liittoa perustamaan – ja kaikkeen, mitä siitä on hänen kohdallaan seurannut. Soininvaaran yhteiskunnalliselle ajattelulle perusvireen antanut tieteenala puolestaan on johtanut Helsingin yliopiston tilastotieteen laitokselta lopulta Aalto-yliopiston taloustieteen laitokselle. Lisäksi hän on ollut lukuisissa julkisissa luottamustoimissa muun muassa kansanedustajana, peruspalveluministerinä sekä pitkään Helsingin kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa ja kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana. Kun kyse on muistelmista, olennaista on tietenkin se, mitä elämästä on jäänyt selkeimmin mieleen. Soininvaaran tapauksessa niitä asioita lukijan onneksi riittää – niin voittoja kuin tappioitakin, kirjoittajalle ominaisella lämpimällä (itse)ironialla kerrottuna. Osmo Soininvaara on tietokirjailija, kolumnisti, luennoitsija ja hallitusammattilainen. Hän on tullut tunnetuksi omaäänisenä yhteiskunnallisena ajattelijana sekä yhtenä vihreän liikkeen perustajista. Hän on julkaissut useita yhteiskuntaa ja politiikkaa koskevia teoksia.

Log in

Book info

Author Soininvaara, Osmo, kirjoittaja.
Reader Nevanlinna Tuomas
Contributors

Teos (kustantamo), kustantaja,

Language fin
Original Voittoja ja tappioita.
Duration 11 h 17 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2024 (Helsinki Book Brothers 2024)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (11 h 17 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2024]. 287 s. 978-952-363-482-4.
Keywords eläm henkilöhistoria kansanedustajat koti ministerit muistelmat poli poliitikot poliittinen historia puoluejohtajat Suomi vihreä liike